Alankomaiden kestävän kehityksen komitea ja Utrechtin yliopiston geotieteiden tiedekunta ovat avanneet oppilaille, opettajille ja kouluille 24 ikkunaa maailmankansalaisuuteen.
Hollantilaisten maailmankansaisuuden kaanon -idea syntyi Opetusministeriön lanseeraaman Alankomaiden historian ja kulttuurin kaanonin vuonna 2008 saamasta suuresta menestyksestä. Kansallinen historiallinen kaanon aiheutti kohua, vapautti luovaa energiaa sekä loi innostusta ja keskustelua niin yleisesti kuin kouluissakin. Maailmankansalaisuuden kaanonilta odotetaan samankaltaista kiivasta keskustelua.
Kaanon on työkalu, jonka avulla oppijoille avautuu mahdollisuus opiskella maailmankansalaisuuden taitoja. Maailmankansalaisuuskasvatus on jaettu kahdeksaan teemaan: monimuotoisuus, identiteetti, ihmisoikeudet, kestävä kehitys, globalisaatio, pohjoinen/etelä -ulottuvuus, rauha ja konfliktit sekä osallistuminen. Jokainen teema tarjoaa kolme ”ikkunaa maailmaan”, joista maailmankansalaisuuskasvatus luokkahuoneissa voi alkaa. Kyseessä on siis työkalu oppilaille, opettajille ja kouluille.
Sanaa kaanon hollantilaiset käyttävät tässä yhteydessä niiden teemojen ryhmänä, joiden on yleisesti katsottu edustavan maailmankansalaisuuden alaa.
Soveltuuko kaanon suomalaisille oppijoille?
Malli on erinomaisen käyttökelpoinen. Se ei tarjoa pelkkää tietoa, vaan ohjaa kyseenalaistamaan ja kumoaa näinkin monitahoisen kokonaisuuden yksipuolista kuvaa. Teemat ovat globaaleja eikä niissä ole unohdettu eettistä näkökulmaa. Ne sopivat kaikille. Ikkunoissa näkyy hollantilaisen kaanonin kansallinen tausta; meidän kansallisesta taustastamme valikoituisi toisenlaisia ikkunoita maailmaan. Pohjoinen/etelä -ulottuvuusteemaan voisi lisätä länsi/itä -ulottuvuuden.