Etäopetusrahat perintään

Etäopetus pääsi otsikoihin alkuviikosta, kun mediassa kerrottiin, että Oululta karhutaan satoja tuhansia euroja etäopetusrahoja. Ensimmäinen reaktio oli, että huh ja apua, mitä oikein on tapahtunut? Eikö enää saakaan etäopettaa?

Asia piti tietysti selvittää ja kyseessä on erityistapaus, jossa Oulu on vuosia sitten saanut kokeiluluvan lukio-opetuksen järjestämiseen kahdessa muussa kunnassa, joilla ei itsellään ole ao. lupaa ollut.  Etäopetusta jatkettiin kuitenkin kokeilun jälkeen ilman varsinaisen luvan hakemista. Tähän seikkaan OKM on nyt kiinnittänyt huomiota eli kyseessä ei suinkaan ole mikään laajempi etäopetuksen “saarto”.

Yleensähän etäopetusjärjestelyt toteutetaan siten, että etäopetusta jaetaan koulujen kesken koulutuksen järjestäjien keskenään tekemien sopimusten mukaisesti. Tällöin opiskelijat ovat kirjoilla omissa kouluissaan ja valtionosuusrahoitus tulee opiskelijoiden omaan kuntaan.

Voimme siis jatkaa etä- ja monimuoto-opetusta rauhallisin mielin (kunhan luvat ovat kunnossa)!

Piditkö artikkelista?