Pienien tekojen ja sanojen merkitys

Oppilaan kohtaamista kokonaisena, kuuntelemista ja välittämistä. Koko tarina saattaa muuttua siinä hetkessä.

Viime viikon lopussa ajatuksiini nousi kaksi kouluun ja oppimiseen liittyvää teemaa, jotka edustavat näkyvässä koulun arjessa jonkinlaisia ääripäitä. Tulevaisuus haastaa oppimisen -seminaarissa käsiteltiin paljon pedagogista johtamista, mutta samalla toistuvasti esiin nousi oppilaan kohtaamisen ja huomaamisen merkitys.

Asioilla on varmasti paljon syvempi yhteys kuin ymmärrän, kun en ole mitään organisaatiota johtanut. Sattumaa ei silti varmasti ole, että johtamisteeman ympärillä puhuttiin paljon oppilaan huolista. Samalla viikolla satuin aikaisemmin kuulemaan konkreettisen esimerkin yläkoulusta, jossa pedagoginen johtaja kohtasi joka päivä oppilaan. Kolmensadan oppilaan yläkoulussa rehtori on joka aamu ulko-ovella oppilaita vastassa toivottamassa hyvät huomenet, nyt toisessa rehtoripolvessa. Kyllä, joka aamu. (alkaa kohdasta 42.25)

Pienillä teoilla ja sanoilla tuntuu olevan arvaamattoman suuri vaikutus. Tulevaisuudentutkija Ilkka Halavan työpajassa puhuttiin paljon siitä, kuinka yläkoulussa (ja varmasti myöhemmilläkin asteilla) on oppilaita, joille kukaan ei ole koskaan sanonut mistään asiasta:  ”Voi vitsi, kun sä osaat ton hienosti! Voitko näyttää sen uudelleen?”. Kuinka sen sanominen voi avata oppilaalle kokonaan uuden maailman täynnä mahdollisuuksia. Kun joku vaan huomaa ja alkaa uskomaan, että pystyt ja opit. Maailma on sen jälkeen paljon avoimempi ja täydempi mahdollisuuksista.

Samoin toimittaja / kirjailija Aino Suholan hienosta päätösmonologista tajuntaan iski kertomus narkomaanitytöstä, jolta psykologi kysyi pitkän ja kalliin terapian jälkeen sen merkittävintä hetkeä. Vastaus oli:  ”Se kun sä kovalla pakkasella nostit mun farkkujen lahjetta ja katsoit, onko mulla sukkahousut.” Joku välitti. Kymmenien tuhansien eurojen terapian merkittävin hetki.

Torkkuessani junassa mietin, mitä tämä tarkoittaa sosiaalisessa mediassa tai ylipäätään verkko-opetuksessa? Ensimmäinen iso haaste on se, että viestinnästä iso osa on aina jotain muuta kuin sanoja. Väistämättä jää huomaamatta asioita, kun ei nähdä kasvokkain. Toinen suuri asia ja vaikeammin hahmotettava on sukupolvien välinen ero ja tapa arvottaa eri välineiden kautta tapahtuvaa viestintä eri arvoiseksi. Nuorille sosiaalinen media ei ole virtuaalinen tila, vaan aivan normaali arjen tapa käydä dialogia. Naamatusten verkossa -julkaisun (PDF) mukaan moni nuori kokee sosiaalisessa mediassa käytävän viestinnän hyväksi mahdollisuudeksi syventää omia sosiaalisia suhteita ja vaikeista asioista kertomisen helpommaksi kuin kasvokkain. Samaan aikaan me aikuiset keskustelemme vielä siitä, voiko oppilaan ottaa Facebookissa kaveriksi tai mitkä kaikki laitteet täytyy sulkea koulupäivän ajaksi, jotta arkemme ei häiriintyisi jostain turhasta hälystä.

”Paha on hyvän poissaoloa” – Tuomas Akvinolainen

Kirjoitin muutama vuosi sitten pyynnöstä artikkelin Verkkoa kokemassa -julkaisuun (PDF), jossa pohdittiin kirkon roolia ja toimintaa verkossa. Siinä nostin esiin auttajan tai tässä tapauksessa kasvattajan tarpeen olla läsnä ja apuna myös verkossa, sillä sosiaalinen media ei absoluuttisesti voi olla hyvä tai paha. Kyse on ihmisistä, ja silloin kaikki inhimillinen hyvyys ja pahuus ovat olemassa. Kirjaan kannattaa tutustua, sillä usea artikkeli pohtii sitä, mitä ihmisen kohtaamisen verkossa liittyy ja miten luottamusta rakennetaan digitaalisessa maailmassa.

Kieltämällä, väheksymällä ja sulkemalla lopetamme helposti myös dialogin. Tämän vuoksi kasvattajankin olisi tärkeä ymmärtää sosiaalisen median merkitys nuoren näkökulmasta, hyväksyä se, olla läsnä, kuunnella ja käydä aitoa dialogia. Sillä tavoin voi löytyä tilaisuuksia nostaa farkun lahjetta kylmällä tai sanoa suuntaa muuttavia kehujia oikealla hetkellä verkossakin. Nuorelle sillä on aivan yhtä suuri merkitys kuin kasvokkain käydyllä keskustelulla. Molempia tarvitaan.

 

Kuva: CC  felipe.rotich via Flickr

Piditkö artikkelista?