Lapin Road Show – Mielipiteet oppimispeleistä ja virtuaalimaailmoista

Lähdimme Jyväskylästä kolmen koordinaatiohankkeen voimin. Ohjelmistot ja laitteet(OTE) koordinaatio hankkeesta oli edustettuna Raisa Valtaoja ja Sini Kuoppala. Sosiaalinen media(SOMY) hanketta edusti Juha Paananen, sekä meidän omaa oppimispelit ja virtuaaliset ympäristöt(OVI) hanketta edustin minä eli Hannes Pettersson.
Sallassa oli n.40 opettajaa, jotka olivat saapuneet Sallan -kunnan kouluista. Rovaniemellä ja Kemissä oli noin 20 opettajaa. OVI tarjosi Sallassa kaksi pajaa peleistä ja yhden pajan virtuaalimaailmoista. Rovaniemellä ja kemissä oli tarjolla vain oppimispeli pajat. Pajat olivat 45 minuuttisia Sallassa ja Kemissä. Rovaniemellä kiireisen aikataulun puitteessa paja kesti vain puoli tuntia.

Sallassa atk -luokan ansioista opettajat pääsivät testaamaan oppimispelejä. Rovaniemellä ja Kemissä atk -luokkaa ei ollut tarjolla, joten esittely hoidettiin yhden koneen voimin. Keskustelu onnistui kuitenkin hyvin koneen kanssa tai ilman.

Oppimispelien pajassa käytiin läpi pelien seuraavia asioita:

  • Flow -elämys, joka tehostaa keskittymistä ja oppimista
  • Kodin ja koulun eroa pelien käytössä
  • Positiivisia tekijöitä peleistä, kuten englannin kielitaidon -kehittymistä pojilla
  • Digitaalisen lukutaidon kehittymistä
  • Motivaation nousua pelejä käytettäessä
  • Pelien tuomaa iloa opiskeluun
  • Eri pelisukupolvien kehitystä ja eroa
  • Keskustelua, kuinka pelit voivat opettaa kommunikointitaitoja, ryhmätyötaitoja, keskustelutaitoja sekä kriittistä ajattelua.
Kävimme läpi, kuinka pelit eivät ole vielä levinneet kouluihin ja kuinka opettajalla on vaikeuksia löytää pelejä omaan opetettavaan aineeseen. Tähän kuitenkin tarjosimme hoidon ja esittelimme OVI -oppimispelit (http://peda.net/polku/ovi) sivuston, joka tarjoaa helpon tavan pelien löytämisen omalle oppiaineelleen ja opetustasolle.Opettajat pääsivät kokeilemaan pelejä. He pitivät siitä, että pelit löytyvät yhdeltä sivustolta. Ensimmäisen sukupolven ns. “drillaus pelit” saivat kritiikkiä, sillä ne eivät näyttäneet peleiltä. Kritiikistä poiketen, joidenkin drillauksien katsottiin sopivan hyvin tietynlaisiin harjoitteisiin.

Positiivista palautetta saivat uudemmat pelit, joissa pelin juonta ja viihteellisyyttä oli mietitty. Tällaisia pelejä olivat esimerkiksi Vesikoulu, SumDog, Kovat kertoimet, Timez attack sekä Manga high. Kemissä mietitytti myös Linux -alustan toimivuus, sillä asennettavat pelit ovat yleisemmin windowsille tarkoitettuja. Koottuna vastauksena oli lähinnä syvällinen testaus. Selaimessa pelattavat pelit todennäköisemmin toimivat, mutta asennettavat pelit vaativat Windows -emulaattoreiden käyttöä.

Yleisenä mielipiteenä voisin sanoa opettajilla olleen positiivinen suhde oppimispelien käyttöön. Moni odotti innolla pelien kehittymistä ja tarjonnan laajentumista kaikille oppiaineille. Tähän syynä oli matematiikka pelien runsaus sekä muiden aineiden harvempi tarjonta. Opettajat kuitenkin olivat tyytyväisiä peli -listaukseen, jonka OVI oli tehnyt. Pelien kerääminen ja luokittelu auttoi siis opettaja näkemään pelien mahdollisuudet.

Virtuaalisista ympäristöissä oli esillä:

  • Virtuaalimaailma kolmiulotteisena ympäristönä
  • Virtuaalimaailmojen käyttömahdollisuudet
  • Virtuaalimaailmojen käyttö tällähetkellä
  • Ryan:in 16 tapaa hyödyntää virtuaalimaailmoja opetuksessa

Neljä Casea:

  • Englannin opetus draamapedagogiikan avulla
  • Historian opetus löytöretkien avulla
  • Äidinkielen opetus Sotungin kirjallisuuden historian polun avulla
  • Biologian opetus Sotungin geenimaailman avulla

Käyttömahdollisuuksista kävimme läpi erilaisia oppimisen tapoja, vuorovaikutusta, kolmiulotteisuutta sekä erilaisia liitäntöjä web -työkaluihin. Lisäksi esittelimme Second Lifen ainekohtaista jaottelua OVI -sivustolla.

Sallassa virtuaalimaailmat aiheuttivat paljon keskustelua, joka johti siihen, että emme aivan kerenneet käymään kaikkia materiaaleja läpi. Keskustelut olivat kuitenkin antoisia ja selvensivät opettajille virtuaalimaailman käsitettä ja mahdollisuuksia.

HP

Piditkö artikkelista?