“Saatko maksun kaikelle tekemällesi työlle?” “Entäs, jos joku hyötyy sinun aineistoistasi?” Näillä kysymyksillä kollegat huolehtivat minua noviisiopettajana ruotuun.

Suljetut oppimisympäristöt puolustavat aina paikkaansa – mutta puolustavatko suljetut aineisto? Miksi opettaja kääntäisi kelkkansa kohti avointa opettamista, avoimia oppisisältöjä? Oppiminen on persoonallista, herkkää, mutta ovatko oppisisällötkin herkkiä? Väitän, että eivät saisi olla, sillä avoimina ne vain paranevat. Jemmaaminen ei hyödytä ketään, ei sisältöjen tuottajaakaan.

Olen etäopiskellut 15 vuotta ja etäopettanut 10 vuotta. Etäopettajana ryhdyin sisäänajokuukausien jälkeen julkaisemaan opetusaineistoni avoimesti verkossa. Harkittu teko. Tuolloin kevättalvella 2002 tuoreena opettajana perustelin:

“Linuxilainen avoimen lähdekoodin opetus on unelmani. Turhaudun, kun koen tekeväni samaa, mitä sadat muutkin opettajat yksin samaan aikaan tekevät. Opettajuuden yksinäisyys on ikävää. Itsensä kanssa on liian helppo olla samaa mieltä. Ja aina samat ideat… Minua turhauttaa myös ajallisesti niukka opettaja-oppijassuhde. Kyseenalaistaminen, vaihtoehtojen aito etsintä, avoimuus, toiminnallisuus, luovuus ja ihmettely hautautuvat liian helposti oppiaineksen tuottamiseen ja siirtämiseen opettajan kalvolta oppijoiden vihkoihin. Jos ketään muuta opetuskotisivuni eivät kiinnostaisikaan, niin täältä löydän itse organisoidussa muodossa sen, mitä kerran olen opettanut. Vähitellen voin keskittyä siihen, että mitä opettaa, miten opettaa ja miten oppia. Ehkä sitten pääsen siihenkin, että miksi kenen ehdoilla kenelle. Yritän jatkuvasti kuunnella oppijoiden ääntä ja soveltaa heiltä (teiltä) saamiani ideoita käytäntöön.”

Jos aineisto riittäisi oppimiseen, ohjaisimme oppijat kirjastoihin (kuva: Anne Rongas).

Tuolloin 2000-luvun alussa sain kollegoilta säälittelyä ja isällisäidillistä opastusta ruotuun: älä nyt ilmaiseksi mitään ylimääräistä. Arvostin kollegoitten huolta, vaikka en ymmärtänyt sitä. Ajatukseni oli, ettei oppiminen ole sisällöistä kiinni, eikä tämä aika ole enää sisällöntuottajan kulta-aika, sillä informaatiomassaa on saatavilla loputtomasti. Infoähky ja eksponentiaalinen tiedon lisääntyminen vaativat uutta asennetta opettamiseen – eivät luostarikoulujen ja Turun tuomiokirkon lukkojen takaa löytyvän niukan informaation ajan toimintamallia.

Jos aineistot sinänsä riittäisivät tuottamaan hyvää oppimista, olisimme usuttaneet oppijat aikaa sitten kirjastoihin. Opettajan profession ydin ei tänään ja tulevaisuudessa ole sisällönjakelu. Omat etäopiskelukokemukseni olivat todella turhauttavia, sillä ne perustuivat ajatukseen siitä, miten oppisisältö ja siihen liitetyt tehtävät johtavat oppimiseen. Maan parhaan asiantuntijan etäopetusaineistoja salasanojen takana sai tavata 15 sivua tiheään kirjoitettuna ilman tulostusmahdollisuutta ja näytöllä vaakasuuntaan vierittäen.

Kun avaan aineistoni, lisenssoin sen avoimin Creative Commons lisenssein, mitä häviän? Voisiko joku kertoa? Opetussuhde on prosessi, jossa aineisto on oheistuote. Kun jaan aineistoni avoimesti, kollegat ja oppijat kommentteineen parantavat sitä. Tekijyys ei minulta karkaa mihinkään. Ja jos opetusaineistojen kanssa haaveilen suurista seteleistä, niin… no ihan turhaan. Enemmän saa ja voittaa, kun jakaa: kun jaamme, saamme enemmän kuin jaamme. Vapaamatkustaja ei tätä yhtälöä romuta. Hänellä voi olla hyvä syy; meistä jokaisella voi joskus olla suuri ilo avoimista aineistoista. Oppimisen ydin ei ole nimittäin aineistoissa.

– – –

(Googlettamalla löydät avoimesti jakamiani aineistoja. En ole ajatellut, että ne olisivat kovin loistokkaita. Ennemmin olen ajatellut, että kun julkaisen aineistojani, ne paranevat palautteen kautta. Ja tässä loppukevennyksenä ihkaensimmäinen Wordilla luomani avoin web-oppiaineistoni kirkkohistorian kurssilta. Opiskelija antoi viisasta palautetta: “Voisi olla vähän värikkäämpi ja kiinnostavampi.” Otin onkeeni.)

Kirjoittaja opetti 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen Kotkassa päivä- ja etenkin aikuis- ja etälukiolaisia, vuodesta 2004 alkaen myös opettajia interaktiivisen oppismisteknologian kulttuuriin. Tätä nykyä kirjoittaja on etätöissä Suomen eOppimiskeskuksessa avoimen oppimiskulttuurin AVO-hankkeessa ja Open Päivitys – opetustoimen henkilöstökoulutuksessa, vapaa-ajalla oman yrityksen kautta avoimuuden henkeen kouluttajana ja interaktiivisen teknologian opiskelijana.

 

 

 

 

 

 

Anne Rongas