Tänä syksynä Itä-Suomen, Turun, Helsingin ja Lapin yliopiston opiskelijat saivat verkkokurssilla tehtäväkseen tutustua ”uunituoreeseen” Lukiolainen tieto- ja viestintätekniikan käyttäjänä -raporttiin. Tässä kirjoituksessa tuon esille opiskelijoiden nostamia näkökulmia, sillä ne ovat monipuolisia ja todellakin bloggauksen arvoisia – annetaan siis heidän esittämiensä kysymysten virittää uusia ajatuksia tieto- ja viestintätekniikan (tvt) opetuskäytöstä:

Tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus

Opiskelijat nostivat esiin eräänä näkökulmana huolensa siitä, miten kaikki oppilaat voisivat kasvaa tieto- ja viestintätekniikan osaajiksi ja käyttää sitä osana opiskelua kaikilla kouluasteilla. He tuovat esille sen, että kaikki tutkimukseen osallistuneet lukiolaiset eivät kokeneet olevansa taitavia tvt:n käyttäjiä, ja pojat olivat tyttöjä motivoituneimpia. Opiskelijat esittivät seuraavanlaisia kysymyksiä:

Mitä me voimme opettajina tehdä saadaksemme tytöt innostumaan tvt:stä ja uskomaan enemmän omiin teknisiin kykyihinsä? Tämä on tärkeää ei vain IT-alan kannalta, vaan yksilöiden itsensä kannalta – tietoteknologian merkitys tuskin tulee ainakaan vähentymään tulevaisuudessa

Kysymys on mielestäni tärkeä, sillä muuten on vaara, että esimerkiksi omassa opetuksessani käytän kyllä tvt:tä, mutta ilman ajatusta siitä, mitä todellista hyötyä tästä on oppimisen kannalta.

Opiskelijat pohtivat myös onko eri paikkakuntien ja koulujen koolla vaikutusta siihen, miten paljon tvt:aa käytetään opiskelussa. En usko, että nämä olisivat ratkaisevia tekijöitä tvt:n opetuskäytön kannalta, sillä esimerkiksi musiikkia tai vieraita kieliä opetetaan edelleenkin etäyhteyden välityksellä. Opetus on järjestetty haja-asutusalueilla niin, että oppilaiden tai opettajien ei tarvitse kulkea pitkiä välimatkoja. Lisäksi pohdittiin, miten kouluasteelta toiselle siirryttäessä mahdollisesti syntyvät katkokset ja esteet tieto- ja viestintätekniikan opiskelukäytössä voitaisiin välttää. Vastaajat pitivät myös tärkeänä, että jatko-opinnot tukevat tvt-taitojen kehittymistä kohti työelämän vaatimuksia.

Lisäksi mietittiin, miten oppilaiden sosioekonomisen taustan vaikutus saataisiin minimoitua, jotta kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet osallistua ja saada riittävät taidot tvt:n hyödyntämiseen oppimisessa. Vaikka tekniset ratkaisut varmasti arveluttavat monia hankintoja tekeviä kouluja, niin tässä kohtaa olisi ehkä hyvä kiinnittää entistä enemmän huomiota pedagogisesti perusteltuihin malleihin ja työskentelytapoihin, jotta tvt olisi se” hyvä renki”.

Sähköistyvät ylioppilaskirjoitukset ja koulun toimintakulttuurin muutos

Sähköistyvät ylioppilaskirjoitukset saivat niin innokkaita kuin myös varauksellisesti suhtautuvia kannattajia. Huolta aiheuttivat tekniset ongelmat ja rajoitukset sekä kokelaiden yhdenvertaisuus. Sähköisten ylioppilaskirjoitusten katsottiin vaikuttavan lukion opetukseen ja perään kuulutettiin koulun toimintakulttuurin muutosta. Eräs opiskelija pohti asiaa seuraavasti:

…Millä keinoin ja resurssein muutetaan toimintakulttuuri kouluissa joustavammaksi eli että parin iänikuisen toimisto-ohjelman ja yhden G-hakukoneen sijaan opitaan luovasti ja joustavasti käyttämään kaikkia sovelluksia ja laitteita – niin kuin välineitä penaalista tai työkalupakista, kunkin tarpeen ja tavoitteen mukaan (ei omaa toimintaa kahliten, kuten usein käy yhden ainoan ohjelman rajoitteiden takia)?

Opiskelijan näkemys tuo esille sen, mitä oppimisen tutkijat – itseni mukaan lukien – haluavat korostaa: oppimisessa tärkeää on opiskelijan oma sitoutuminen tiedon kanssa työskentelyyn. Tiedon kanssa työskentely ja oppimisprosessin näkyväksi tekemisen kautta opiskelijat alkavat vähitellen kiinnittämään huomiota siihen, miten heidän pitäisi työskennellä ja mitä eri asioita heidän pitäisi huomioida. Nuorten sosiaaliseen mediaan liittyviä taitoja voisi hyödyntää myös opiskelussa – se saattaa olla yksi keino muuttaa koulun toimintakulttuuria.

Tarja-Riitta Hurme
KT
Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus