Peruskoulun alisuoriutujat – ajatuksia ohjauksesta

Peruskoulu lähti leviämään 1970-luvun alulla pohjoisesta etelään. Tarkoituksena oli tarjota kaikille yhtäläinen koulutus. 1980-luvun kasvatusideologiaan kuului vahvasti sen korostaminen, että kuka tahansa pystyy mihin tahansa, järjestelmä tukee kaikkia ja tarjoaa samat mahdollisuudet ja edellytykset kaikille jatko-opintoja, työntekoa, hyvän elämän ja tulevaisuuden rakentamista varten.

On selvä, että 1980-luvun kouluissa on ollut niitä oppilaita, jotka olisivat pärjänneet kaikesta huolimatta. Samoin niitä, jotka eivät ekstra kannustusten ja tuenkaan kanssa olisi onnistuneet rakentamaan itselleen parasta mahdollista elämää – heidän omilla kriteereilläänkään.

Kaikille julistettiin tasapuolisesti You can do it -sanomaa. Onkohan niitä, jotka päätyivät tämän vuoksi alisuoritujien asemaan. Niitä, jotka olisivat olleet pärjääjiä ja onnistujia mutta joutuivat julistuksen uhreiksi, ja sen seurauksen kokivat ja tulivat ajatelleeksi, että ehkä he tarvitsevat erityistä tukea ja kannustusta, jotka pärjäävät.

Positiivinen ja kannustava ilmapiiri on toki tärkeä. Samoin arvostan humanistisen psykologian näkemystä jokaisen yksilön rajattomista mahdollisuuksista. 1980-luvulta periytyvän yleisen kannustamisen sijaan tärkeämpää olisi kuitenkin se, että pystyttäisiin näkemään oppilaat yksilöinä. Se, että heidät pystyttäisiin kohtaamaan omassa elämässään, omalla paikallaan maailmassa. Varmasti kömpelö vertaus kulttuurihistoriasta ja kielentutkimuksesta, mutta ajattelen, että oppilaan elämän kokonaistilannetta pitäisi pystyä arvioimaan samoin kuin vanhojen tekstien sanomaa tulkitaan, omassa kontekstissaan eli sen kautta, mikä on tekstien sitz im leben.

Kategoria(t): oppiminen Tagged: ohjaus, peruskoulu

Piditkö artikkelista?