Lelupäivässä tutustuttiin opetuksen uusiin härveleihin

Tampereen eVarikolla järjestettiin avoimien ovien päivinä ns. lelupäivät  23. ja 30.9.2011. eVarikko esitteli omaa toimintaansa eli TVT:n oppimisympäristön kehittämishankkeita, tvt:n opetuskäytön mahdollisuuksia sekä esiteltiin erilaisia opetuksen uusimpia laitteita ja ohjelmistoja. Esillä oli monenlaisia interaktiivisia esitystekniikoita, kuten eri merkkisiä kosketustauluja, interaktiivinen projektori, kosketusnäyttöön perustuva pöytä/taulumalli ja dokumenttikameroita. Lisäksi ihmeteltävänä oli sormitietokoneita, kuten iPadeja ja android-pohjaisia tabletteja (Samsung Galaxy tab, Levonon ja Toshiban tabletit). iPadeistä oli esillä myös  helposti luokasta toiseen siirrettävä lataussalkku, jossa 12 iPadin sai helposti säilytettyä, ladattua ja sykronoitua oikeanlaisiin ohjelmistoihin.

Kävijöitä parin viikon aikana n. 150-200 hlöä (rehtoreita, tvt-aktiiveja, päättäjiä, opettajia ja oppilasryhmiä, tutkijoita) Tampereelta ja sen seutukunnista niin päivähoidosta ja perusopetuksesta, lukioihin, ammattikouluun ja jopa korkeakouluihin. Laitteita sai testailla ja vertailla omaan tahtiin ja keskustelua syntyi paljon laitteiden käytöstä ja soveltumisesta opetukseen. Myös Anry Birdsiä pääsi kokeilemaan kosketustaululla tai sormitietokoneella nekin, jotka eivät olleet aiemmin peliä ”livenä” nähneetkään.

Tämä lelupäivä antoi monille muillekin mahdollisuuden tutustua opetuksen uusiin tuuliin neutraalissa ympäristössä kuin pelkästään aktiivisesti asian parissa työskenteleville. Esim. kosketustauluista ja sormitietokoneista monet olivat kuulleet ja ehkä nähneetkin, mutta nyt niitä pääsi kokeilemaan helposti ja muodostamaan oman mielipiteensä niistä. Eniten opettajia ja oppilaita kiinnostivat juuri nämä sormitietokoneet ja kosketusnäyttö-pöytä.
Oheisessa videossa on nähtävillä lelupäivien tunnelmaa.

Piditkö artikkelista?
Posted by: Raisa Valtaoja
Hankekoordinaattori, Koulun laitteet ja ohjelmistot tehokäyttöön -hanke, Tampereen kaupunki