Sain pyynnön tämän vieraskirjoituksen tekemiseen Facebookissa yksityisviestinä. Arvatenkin pyyntöön oli vaikuttanut aktiivinen osallistumiseni keskusteluun Facebookin tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön liittyvässä ryhmässä. Kyseinen keskustelu oli virinnyt blogikirjoituksestani, jossa kysyin, onko teknologian opetuskäyttö yhä vuoden 2005 tasolla. Samaa voidaan kysyä etäopetuksesta.

Etäopetuksen haaste on, että oppijat ja opettaja eivät tapaa fyysisesti. Nykyisessä oppimiskäsityksessä painottuu oppimisen yhteisöllisyys, jota on havainnollistettu osallistumisen metaforana: laadukas oppiminen on osallistumista tiedonrakenteluun osana oppijayhteisöä. Verkossa osallistumiseen tarvitaan jokin yhteinen tila, jossa voidaan keskustella ja luoda yhteisiä tuotoksia muiden oppijoiden kanssa.

Tältä sivustolta löytyvän selvityksen mukaan etäopetuksessa käytetään eniten sähköpostia ja oppimisalustoja. Niitä käytetään eniten tiedottamiseen, oppilaiden ja opettajan väliseen vuorovaikutukseen sekä oppimateriaalien välittämiseen. Huolestuttavaa on, että oppilaiden välistä vuorovaikutusta tuetaan selvityksen mukaan vain vähän. Eniten oppilaiden vuorovaikutusta oli pyritty tukemaan oppimisalustoilla kuten Moodlella. Sosiaalisen median palveluita kuten wikejä ja Google-sovelluksia, jotka selkeimmin tukevat oppijoiden vuorovaikutusta, oli käyttänyt vain harva.

Voidaan kysyä, onko etäopetuksessa pyritty noudattamaa perinteistä opetusmallia, jossa opettaja on luokan edessä ja oppilaat tekevät sen, mitä opettaja käskee? Jos etäopetuksessa rajoitutaan fyysisen maailman toimintamalleihin, jätetään suurin osa verkon tarjoamista mahdollisuuksista käyttämättä. Verkon tärkein etu on ajasta ja paikasta riippumattomuus: jokainen voisi osallistua työskentelyyn itselleen parhaiten sopivana ajankohtana.

Voidaan esimerkiksi kysyä, mitä etuja reaaliaikainen etäluento tarjoaa verrattuna siihen, että opettaja laittaisi verkkoon ennalta nauhoitetun videon, jota oppijat voivat kommentoida? Silloin, kun yksi (opettaja) puhuu ja muut kuuntelevat, ei tapahdu tehokasta oppimista. Sama ongelma koskee kokouspuheluita ja videoneuvotteluja: enimmän osan ajasta yksittäinen osallistuja on hiljaa ja kuuntelee.

Tehokas oppiminen edellyttää oppijan aktiivista toimintaa ja tiedon prosessointia, jota kautta tietoa konstruoidaan ja liitetään osaksi aiempaa ymmärrystä. Esimerkiksi luennon aikana voidaan tehdä muistiinpanoja – ja ne kannattaa tehdä niin, että oppijat näkevät toistensa muistiinpanot ja voivat kommentoida niitä. Adobe Connectin chatin sijasta suosittelen käyttämään jotain nettiympäristöä, johon muistiinpanot ja keskustelut jäävät talteen, ja jossa työskentelyä voidaan jatkaa suoraan niiden pohjalta.

Parasta olisi, jos opetuksessa päästäisiin opettajakeskeisyydestä oppijakeskeisyyteen. Eli siihen, että toiminta ei rakennu opettajan toiminnan ympärille, vaan merkittävässä osassa olisi oppijoiden yhteisöllinen työskentely.

Tutuimpia yhteisöllisen oppimisen pedagogisia malleja ovat ongelmalähtöinen oppiminen sekä tutkiva oppiminen. Keskeistä on, että oppilaat asettavat ryhmänä tavoitteen tai ratkaistavan ongelman. Tämän jälkeen oppimisprosessi rakentuu siten, että oppilaat hankkivat ja yhdistelevät tietoa, arvioivat sitä, tekevät omia päätelmiään ja luovat näin yhteisen tuotoksen ratkaisuna alkuperäiseen ongelmaan. Olennaista ei ole lopputulos, vaan oppijoiden aktiivinen tiedon prosessointi, joka johtaa aihekokonaisuuden syvälliseen ymmärtämiseen. Tätä voi pitää vastakohtana sille, että oppija pyrkii muistamaan asioita, jotka hän lukee kirjasta tai kuulee luennolla.

Oppimistutkimuksen mukaan yhteisöllistä oppimista voidaan tukea tehokkaaasti verkkoympäristöjen avulla. Etäopetuksen kannalta se tarkoittaa, että oppimisen ei tarvitse olla vähäänkään vajaavaista verrattuna lähiopetukseen – kunhan verkon tarjoamat mahdollisuudet käytetään hyväksi.

Tiivistäen voidaan sanoa, että tiedon luominen yhdessä on laadukkainta oppimista. Tämän voi tehdä hyvinkin konkreettisesti: etäopetuksessa kurssitehtävänä voi olla esimerkiksi kirjan tekeminen wikialustalla. Kukin ryhmä voi ensin suunnitella oman lukunsa kirjaan, sopia tavoitteestaan ja työskentelystään. Sen jälkeen seuraa tiedon hankkiminen, yhteisen luvun kirjoittaminen, kriittinen arvioiminen, johtopäätösten tekeminen ja edelleen tuotoksen parantaminen sykleittäin. Lopuksi ryhmät voivat vertaisarvioida toistensa kirjoittamat luvut.

Sosiaalisen median palvelujen käyttö etäopetuksessa mahdollistaa myös arvioinnin kohdistamisen aidosti oppimisprosessiin. Esimerkiksi wikeissä, Google Dokumenteissa ja käsitekarttatyökaluissa jokainen muokkauskerta jää talteen versiohistoriaan. Joka kerta, kun joku tekee jotakin, siitä jää merkintä muutoslokiin. Näiden “jälkien” avulla opettaja voi seurata työskentelyn etenemistä lähes reaaliajassa – mistä on apua työskentelyn ohjaamisessa – sekä lopuksi arvioida, millaisen prosessin kautta lopputulos syntyi. Tässä vaiheessa yleensä käy ilmi, että parhaiten yhteisöllisessä työskentelyssä onnistuneet ryhmät ovat yltäneet myös oppimista arvioidessa parhaaseen tulokseen.

Kannusta siis oppijoita osallistumaan ja luomaan tietoa – se kannattaa!

Harto Pönkä, 1.11.2011
Blogi: http://harto.wordpress.com�
Twitterissä: http://twitter.com/hponka