Kuvassa olen Kolin upeissa maisemissa tutustumassa EKOn uuteen lapseen, Kolin saaristohanke 2:een. No ihan noin ylös varsinainen toiminta ei ehkä yllä, vaikka tavoitteet ovatkin korkealla ja täysin saavutettavissa. Pienessä 30 oppilaan yhtenäiskyläkoulussa on tehty tvt:n osalta jo vaikka mitä ja lisää on tulossa. Oloni oli suoraan sanottuna hieman hämmentynyt, kun selvisi, että kilpapyörämallinen etäopetuskuvio on jo paljolti arkea rehtori Timo Vattulaisen johtamana. Ja uutta on tulossa.
Olen syksyn tutustumisreissuillani mietiskellyt paljon erityisesti perusasteen tvt-tilannetta; laitekantaa, koulutusta, asenteita ja yleistä ilmapiiriä. Kirjoitin muutamia ajatuksia Facebookin ICT-ryhmään ja sain sieltä vinkin blogata myös tänne. Lue ja kommentoi:
Raaka totuus kentällä on, että kouluissa on aivan liian vähän koneita, täppäreitä ym. Alakoulussa, josta toiminnan pitäisi lähteä, on useimmiten ehkä yksi kone luokassa. Ja sitten on se atk- luokka.Pioneeriopettajat tekevät laitepuutteista huolimatta hienoja juttuja, mutta ovat monessa koulussa puurtamassa kovasti yksin. Mutta ne, jotka löytävät vaihtoehtoisia toimintatapoja, ovat innoissaan ja haluavat jatkaa löytämällään tiellä. Oppilailta ei voi vaatia, että kotona on käytössä kone ja yhteys ja tällöin täytyy koulussa järjestää mahdollisuus tehdä samat jutut, jotka toiset tekevät kotona. Tvt:n käyttö auttaa opettajien mukaan paljon eriyttämisessä, erityisesti lahjakkaiden oppijoiden kohdalla.
Tvt-keskustelut painottuvat yleensä selkeästi lukio- ja aikuiskoulutuspuolelle ja yo-kirjoitusten muuttuminen tietysti vaikuttaa tähän. Taitaa mennä vuosia, ennenkuin päästään perusasteelle saakka.
Vinkki kaikille: tutustu käytännössä yleissivistävien koulujen käytänteisiin käymällä paikan päällä kouluissa, jos mahdollista. Itsellä etäopetuksen koordinointihankkeen puitteissa tähän on mahdollisuus ja sekä alueelliset, että paikalliset erot ovat suuria. Avaa kummasti omia silmiä, kun viimeisen päälle varusteltujen pilottikoulujen lisäksi käy ihan tavallisissa kouluissa. Näitähän suurin osa maamme kouluista kuitenkin on.
Mutta loistavaa työtä opet tekevät tosi vähäisilläkin resursseilla ja ilman hanke- tai muuta erillisrahoitusta. Ja kun esim. alakoululaisilta kysyy, niin pääsääntöisesti tykkäävät, kun on muutakin kuin perinteistä opetusta. Aitoa oppimisen iloa on antoisaa seurata!