Sinuhen synty
Suomalaiset tuntevat Mika Waltarin ”Sinuhe egyptiläisen”. Melko moni on lukenutkin kirjan. Harvempi tietää, että mies tuli runnoneeksi Sinuhensa kasaan kolmessa kuukaudessa, jonkinlaisen maanisen vimman tuloksena. Totta se kuitenkin on. Olen kuullut, kun Waltari kertoi asiasta radiossa.
Muinainen Egypti oli oudosti kiehtonut nuorta Waltaria. 1930-luvun alussa hän oli paneutunut vuosien ajan faaraoiden ajan Egyptiin tutkaillen eurooppalaisten museoiden kokoelmia. Retkillään kirjailija tuli löytäneeksi jonkinmoisia viitteitä kuninkaallisen henkilääkäri Sinuhen tarinaan. Vuonna 1936 aiheesta syntyi reilu parikymmensivuinen teksti ”Akhnaton, auringosta syntynyt”. Tuota kirjoitelmaa seurasi – ainakin näennäisesti – lähes kymmenen vuoden hedelmätön kausi. Sitten alkoi tapahtua. Kesällä 1945, kirjailija sulkeutui Hartolan talonsa vinttikamariin. Hän kirjoitti ”hullun kiihkolla” melkein tuhatsivuisen Sinuhensa alusta loppuun. Waltarin omien sanojen mukaan päivävauhti oli 13 – 28 liuskaa. Se oli melkoinen suoritus aikana ennen Microsoftin Wordia.
Waltari puhui kirjoitustyöstään ”padon purkautumisena”. Padon purkautumisella hän tarkoitti alitajunnan voimaa. Waltari väitti, että mieli teki hänen päänsä sisällä oikeastaan kaiken varsinaisen työn. Kun mieli oli työnsä tehnyt, tarvittiin vain ripaus kiihkoa, joltinenkin tuoli, Royal -kirjoituskone ja vimmaista nakuttelua. Monet muut luovan työn tekijät, esimerkiksi kuvataiteilijat ja säveltäjät ovat puhuneet aivan samoin.
Waltari tuli ajatuksiini lukiessani jokin aika sitten, että palkitusta amerikkalaisesta nykykirjailijasta, Paul Austerista. Auster ei kuulemma valitse itse edes aiheita kirjoilleen. ”Ehei”, hörähtää Auster. ”Alitajunta valitsee aiheet puolestani.” Hänen tehtäväkseen kirjailijana jää ainoastaan toteuttaa ne: ”Elän unen sisällä ja yritän ottaa selville millainen uni se on,” kuvaa Auster omintakeista tapaansa kirjoittaa.
Alitajunnan hyöty
Alitajunta, tai kuten joskus sanotaan, tiedostamaton, on ollut vuosikymmeniä tutkijoiden sinnikkään kiistelyn kohde. Tämä aihe veisi meidät reilun sadan vuoden takaiseen Wieniin, sikäläisen lääkärin Sigmund Freudin divaanille – joskaan sinne emme nyt lähde.
Toteankin vain, että psykologia on joutunut viime aikoina tarkistelemaan kovastikin kantojaan suhteessa Freudiin. Tätä nykyä valtaosa psykologeista on aivan luontevasti sitä mieltä, että meillä on aivoissamme kaksi kerrosta: ”yläkerta” (tajunta) ja ”alakerta” (alitajunta).
Entä sitten, jos alitajunta on, voisiko siitä olla jotakin hyötyä? Kyllä vain, otetaanpa esimerkki. Sinulla on maantiedon koe viikon päästä. Tiedät koealueen, mutta aikaahan on – vielä ei tarvitse lukea. Väärin. Asiaa lykätessäsi teet virheen. Nimittäin, halutessasi säästää aikaa ja itseäsi sinun olisi alettava työt jo tänään. Se ei vaadi paljon. Sinun olisi syytä istua alas ja selata koealue nopeasti lävitse.
Luettavana olevaa aluetta ei suinkaan tarvitse lukea rivi riviltä, mutta jo nopea selailu virittää aistimet toimintaan. Jo 10 – 15 minuutin tarkkaavan läpiselaamisen aikana opiskeltavia asioita siirtyy tietoisuuteesi – mutta myös tiedostamattomaan, alitajuntaasi.
Tehokas oppija tietää, että ihmisen alitajunta on hyvä renki. Se ei vaadi palkkaa, eikä se kysy hetkeä. Jos sillä on riittävän varhain saatua materiaalia, se uutteroi myös rentoutuessamme ja… jopa nukkuessamme – siis vaikkapa jouluna!
Juha T Hakala, professori
(Artikkeli on alunperin julkaistu Inno-onni 2011 sivustolla)