Sosiaalinen media on lyönyt läpi vapaa-ajalla, työelämässä ja koulutuksessa. Some-palvelujen kautta voi pitää yhteyttä muihin ihmisiin ja tehdä yhteistyötä. Sosiaalisen median avulla julkiset organisaatiot, järjestöt ja yritykset lisäävät avoimuuttaan ja palvelevat asiakkaitaan verkossa. Myös kansalaisaktiivisuus on siirtynyt yhä enemmän verkon keskustelufoorumeille, blogeihin ja yhteisöpalveluihin. Kyse on paljon muustakin kuin Facebookista, YouTubesta ja Twitteristä.
Sosiaalisen median mukanaan tuomaa muutosta voi verrata esimerkiksi tietokoneiden tai kännyköiden yleistymiseen aikaisemmin. Sanan- ja julkaisuvapauden sosiaalinen media on mullistanut samaan tapaan kuin painokone 550 vuotta aiemmin. Tällä kertaa muutos tapahtuu paljon nopeammin ja uusi väline on periaatteessa jokaisen käytettävissä – jos taitoa löytyy. Sosiaalista mediaa on tituleerattu myös viidenneksi valtiomahdiksi ja perinteisen median vahtikoiraksi.
Jo nyt sosiaalisesta mediasta on tullut tärkeä osa monen alan ammattiosaamista. Esimerkiksi toimittajat, tiedottajat, poliitikot ja etenkin digitaalisen median ja tietotekniikan parissa työskentelevät käyttävät sosiaalisen median palveluita työssään. Vähitellen sosiaalisen median käyttö yleistyy kaikilla aloilla, ja se on luonut myös uusia ammattiryhmiä kuten yhteisömanagerit, ammattibloggaajat ja sosiaalisen median konsultit. Väitän, että jokainen tämän päivän koululainen tulee käyttämään tulevaisuuden työurallaan sosiaalista mediaa.
Sosiaalisen median nopea yleistyminen merkitsee samalla sitä, että jos siihen liittyviä tietoja ja taitoja ei hallitse, jää suurelta osin nykyisen tietoyhteiskunnan ulkopuolelle. Voidaankin sanoa, että sosiaalisesta mediasta on tullut osa yleissivistystä, joka tulee hallita ollakseen tasavertainen yhteiskunnan jäsen. Sosiaalisen median riittävä osaaminen tulisi varmistaa jokaiselle iästä riippumatta.
Digitaalinen syrjäytyminen on jo todellisuutta esimerkiksi vain perusasteen koulutuksen käyneillä keski-ikäisillä miehillä sekä syrjäseuduilla asuvilla (lähde: Tilastokeskus, 2011). Myös nuorten osalta on syytä olla huolissaan: he hallitsevat epäilemättä somen vapaa-ajan käytön, mutta eivät sen hyötykäyttöä. Siihen tarvitaan vanhempien ja opettajien ohjausta.
Tällä hetkellä sosiaalista mediaa ei ole huomioitu systemaattisesti koulutuksessa – pikemminkin se on jätetty opettajien ja koulujen omalle vastuulle. Suurella osalla opettajista ei ole omakohtaista kokemusta sosiaalisesta mediasta, mikä ei anna eväitä sen opettamiseen tai käyttöön opetuksessa. Opetushallitus on julkaissut tänä keväänä sosiaalisen median opetuskäytön suositukset, mutta opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteista se vielä puuttuu. Koulutuksen puutteisiin on kiinnitetty laajasti huomiota elinkeinoelämän julkaisemissa selvityksissä ja tulevaisuuden linjauksissa. Myös OAJ on nostanut esille tarpeen saada sosiaalinen media osaksi oppisisältöjä.
Mitä sitten konkreettisesti pitää osata, kun kyse on sosiaalisesta mediasta? Yleissivistyksen luonteeseen kuuluu, että sen tarkka määrittely on vaikeaa. Sosiaalista mediaa on lähestytty esimerkiksi medialukutaidon käsitteen kautta sisältäen sekä median “kirjoitustaidon” että “lukutaidon”. Kyse on siis median täyttämässä maailmassa yhtä perustavanlaatuisista taidoista kuin lukeminen ja kirjoittaminen.
Kyse on kuitenkin paljon muustakin kuin mediasta. Itse asiassa paljon kuvaavammin sosiaalista mediaa luonnehtii käsitteen ensimmäinen sana “sosiaalinen”. Oleellista on huomioida sekä sisältöihin, ihmisten väliseen vuorovaikutukseen että teknologiaan liittyvät tiedot ja taidot. Yksi sosiaalisen median määritelmä onkin, että se koostuu edellä mainituista kolmesta tekijästä. Sama lähestymiskulma on Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus TIEKEn julkaisemassa tietoyhteiskunnan kansalaistaitojen kuvauksessa, jossa taidot jaetaan 1) sisältöjen tuottamiseen, 2) sisältöjen vastaanottamiseen ja tulkintaan, 3) vuorovaikutukseen sekä 4) teknis-käytännöllisiin käyttötaitoihin.
Kaikki osaaminen syntyy kokemuksen kautta. Koulutuksessa tulisi antaa mahdollisuus riittävään sosiaalisen median harjoitteluun sisältäen niin sisältöjen vastaanottamisen, tuottamisen kuin vuorovaikutuksen. Toisaalta kokemusta tarvitaan erilaisista sosiaalisen median palveluista kuten blogeista, wikeistä, keskustelukanavista ja -foorumeista, yhteisö- ja verkostoitumispalveluista, medianjakopalveluista ja niin edelleen.
Kokemuksen kautta syntyy laajempi ymmärrys, mistä sosiaalisessa mediassa on kyse. Tähän sisältyy esimerkiksi eri palvelujen käyttötarkoitusten, sosiaalisten verkostojen rakenteiden, yhteistyömenetelmien ja ylipäätään sosiaalisen median toimintatapojen kuin myös hyvien nettikäytöstapojen tunteminen. Sosiaaliselle medialle on ominaista jakamisen, keskustelun ja yhteistyön arvostaminen. Tämän syvällinen ymmärtäminen on mahdollista vain itse tekemällä ja osallistumalla – ei kirjoista, lehdistä tai edes netistä lukemalla.
Sosiaalisen median opetus on syytä aloittaa jo peruskoulun alaluokilla ja jatkaa asteittain aina korkeakouluihin asti. Sosiaalisen median käytön harjoittelu on turvallista aloittaa koulun omissa suojatuissa ympäristöissä ja edetä vasta myöhemmin avoimiin ympäristöihin. Julkisissa ja kaupallisissa verkkopalveluissa toimimiseen tarvitaan myös perustiedot tekijänoikeuksista, sananvapauden rajoituksista ja yleisimpien palvelujen käyttöehdoista. On tunnettava omat oikeutensa ja vastuunsa sosiaalisen median palveluissa.
Alasta riippumatta tutkintovaatimuksiin tulisi sisältyä riittävät taidot sosiaalisen median käytölle työelämässä. Sosiaalisen median osaamisen varmistaminen niin opettajille kuin valmistuville opiskelijoillekin on tämän hetken isoimpia kysymyksiä koulutuksessa.
Toinen kysymys on, miten sosiaalisen median koulutusta tarjotaan niille, jotka ovat jo koulunsa käyneet. Vapaa sivistystyö ja yritysten tarjoama henkilöstökoulutus tavoittaa heistä osan, mutta ei kaikkia. Vaikka julkiset palvelut ja yhteiskunnan toiminta siirtyvät yhä enemmän verkkoon ja sosiaaliseen mediaan, on jatkossakin huomioitava myös ne, joita verkko ei tavoita.
Harto Pönkä, 8.6.2012