Opettajatkin ovat diginatiiveja

Tiivistetty yhteeveto suomeksi.
Lynda Grahamin tutkimuksesta Teachers are digikids too.

The digital histories and digital lives of young teachers in English primary schools

Lynda Graham on tutkinut nuorten opettajien tieto- ja viestintätekniikan taitoja ja havainnut, että osalla opettajista tvt-taidot ovat erinomaiset ja luontevat, mutta osalla nuoristakin opettajista nämä taidot ovat selvästi heikot tai epävarmat.

Grahamin tutkimusotokseen kuului 23 opettajaa Suur-Lontoon alueelta: 18 naista ja 5 miestä, iältään 22–34-vuotiaita. Tutkimusmuotona oli avoin haastattelu ja sen pohjalta teorian avulla muodostettu analyysi. Haastattelut tehtiin vuonna 2006.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää eritaitoisten opettajien taustoja tvt:n käytön suhteen; milloin he olivat ensimmäisen kerran kokeilleet tvt-laitteita, missä, kenen kanssa ja miksi. Näiden tietojen kautta Graham tarkasteli opettajien nykyisten tvt-taitojen yhteyttä heidän ”tvt-historiaansa” eli siihen, mitä kautta opettajat ovat alun perin tieto- ja viestintätekniikan maailmaan tutustuneet.

Tästä näkökulmasta Graham loi tutkimistaan opettajista kolmijakoisen mallin, jossa opettajat kuuluvat joko 1) serious solitary self-taught (vakava, yksinäinen itseoppinut), 2) serious solitary school-taught (vakava, yksinäinen kouluoppinut) tai 3) playful social (leikkisä sosiaalinen) -tvt-oppijaryhmään. Ryhmille 1 ja 2 oli ominaista käyttää tvt:tä lähinnä työ- ja raha-asioissa, kun ryhmä 3 käytti teknologiaa edellisten lisäksi luovasti myös vapaa-ajan ja sosiaalisen elämän tarkoituksiin.

Haastattelujen kautta Graham havaitsi, että ryhmään 3 (Playful social) luokiteltavat opettajat (7 opettajaa; keski-ikä 26,7 vuotta) olivat käyttäneet tietokoneita jo lapsesta saakka, ja nimenomaan huvin tarkoituksiin. Heille tietokoneet olivat tulleet tutuksi pelien[1], viihteen[2] ja sosiaalisen ulottuvuuden[3] kautta, usein vanhemman sisaruksen tai ystävän esittelemänä. He olivat oppineet tietokoneen ja internetin käytön vapaasti kokeilemalla ja tutkimalla jopa niin hyvin, että myöhemmät mahdolliset koulun tai korkeakoulun atk-tunnit tuntuivat heistä hyödyttömiltä. Ryhmä suhtautui nykyisinkin teknologiaan positiivisesti ja hyödynsi sitä lähes kaikilla elämän alueilla, vaikka itse pelaaminen oli usein jäänyt aikuisiällä vähemmälle.

Ryhmiin 1 ja 2 lukeutuvat opettajat eivät sen sijaan olleet kokeilleet tieto- tai pelikoneen käyttöä lapsena tai nuorena lähes lainkaan, joko laitteen tai kiinnostuksen puutteen vuoksi. Ryhmä 1 (4 opettajaa; keski-ikä 30,5 vuotta) oli nimenä mukaisesti (serious solitary self-taught) opiskellut itsenäisesti tietokoneiden käyttöä usein juuri työn tarpeita varten. Haastatteluissa mainittiin useampaan kertaan tilanne, jossa koulu oli hankkinut opettajalle kannettavan tietokoneen, jolloin opettaja koki sen käytön opettelun lähes pakolliseksi. Myös oppilaiden neuvot ja kannustus saivat ryhmään 1 kuuluvat opettajat opettelemaan tietokoneen käyttöä tehokkaammin.

Ryhmään 1 kuuluvat opettajat kokivat olevansa jonkinasteisessa tvt:n käyttötapojen muutostilassa, jossa tietokoneet ja internet olivat tulleet jo tutummiksi, ja niillä osattiin tehdä myös työn ulkopuolisia asioita, kuten elokuvanäytösten varaamisia tai internet-ostoksia, mutta varsin varovasti ja hitaasti. Graham kuvailee tätä ryhmää nimellä ”instruction book users” eli käyttöoppaan käyttäjät.

Ryhmään 2 kuuluvat opettajat eli serious solitary school-taught -ryhmä (11 opettajaa, keski-ikä 27,5 vuotta) oli saanut jonkinlaista tvt-opetusta koulussa, esimerkiksi käyttöjärjestelmä- tai kirjoitusopetusta. Ryhmään 2 lukeutuvat osasivat käyttää tietokonetta työn sekä myös vapaa-ajan tarpeisiin, mutta eivät käyttäneet sitä kuitenkaan luovasti tai huvin vuoksi.

 

 

 

 

Kuvio 1: Haastateltujen opettajien (22*) jakautuminen ryhmiin 1-3.

*taulukosta puuttuu 1 naisopettaja, joka on siirtynyt ryhmästä 2 ryhmään 3 ja toimii omana esimerkkinään.

Ryhmien 1 ja 2 jäsenet eivät olleet kokeilleet lapsena tai nuorena tietokonepelejä tai internetin sosiaalista maailmaa, kuten chatteja tai keskustelupalstaa. He eivät ole myöskään käyttäneet kännykkää muuhun kuin työpuhelujen soittamiseen, toisin kuten ryhmä 3, jolle oli taas ominaista kännykän mukana pitäminen joka paikassa sekä sen hyöty- ja huvikäyttö.

Graham tulkitsee, että aktiivisen ryhmän 3 tapauksessa tieto- ja viestintälaitteiden käytössä ja omaksumisessa on ollut tärkeää toiminnan sosiaalinen puoli. Henkilö, jonka kanssa on pelattu tai ryhmä, jonka kesken on chattailtu, on vaikuttanut suuresti haluun tutustua tietokoneisiin ja internetiin. Ryhmälle 3 tvt on siis hyvin sosiaalista toimintaa, vaikka tietokoneita ja pelejä pidetäänkin usein yksinäisten ”nörttien” harrastuksina.

Graham pohtii, voivatko ”Playful social” -tyyppiset opettajat tuoda omaa hiljalleen omaksuttua tvt-taitoansa jollain tavalla esiin myös opetuksessaan. Tai haluavatko he edes tuoda tätä opetukseen, kun heidän oppimisvälineensä, pelit ja chatit, mielletään usein populaarikulttuuriksi, jonka ei välttämättä katsota kuuluvan kouluun lainkaan.

Graham katsoo, että haastateltavien opettajien sukupolvi on ollut ensimmäisiä, joilla on ollut mahdollisuus oppia playful social -ryhmän tavoin tietokoneiden ja viestintäteknologioiden käyttöä. Loppupäätelmänä hän toteaa, että opettajien, niin uransa alku-, keski- kuin loppupuolellakin, on tärkeää reflektoida omaa tvt-historiaansa ja tätä kautta oppia ymmärtämään omia tapojaan ja tarpeitaan sekä oppilaiden mahdollisia vastaavia, mutta myös oppimistapahtumaa ja oppimisen metodiikkaa yleensä.

Taulukko 1: Tietoja ryhmistä 1-3.

	Yhteensä	Naisia	Miehiä	Keski-ikä
Ryhmä 1: serious solitary self-taught	4	4	–	30,5
Ryhmä 2: serious solitary school-taught	11	9	2	27,5
Ryhmä 3: Playful social	7	4	3	26,7
Kaikki	22*	17*	5	22–34

* taulukosta puuttuu 1 naisopettaja, joka on siirtynyt ryhmästä 2 ryhmään 3 ja toimii omana esimerkkinään

http://edlab.tc.columbia.edu/index.php?q=node/4465

http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1467-9345.2008.00476.x/abstract