peliviikko_logo

Ei oppimisympäristöt -hankerahoitteista toimintaa Tervetuloa 21.-22.11. Helsinkiin pelityöpajaan, mobiilipeliin sekä kansainväliseen peliseminaariin.  Epicon -peliseminaari 22. marraskuuta Seminaarissa on lähtökohtana tulevaisuuden osaamisen ulottuvuudet. Alustajat ottavat kantaa tulevaisuuden oppimiseen oman erikoisalansa näkökulmasta. Samalla he ottavat huomioon eri alojen opettajat perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen….

Piditkö artikkelista?
aapismainos

Lähes jokainen meistä muistaa oman aapisensa, kannen, kuvat ja rasvatahratkin. Ensimmäinen suomalainen lapsille tarkoitettu aapiseksi luokiteltava kirja oli Yxi paras lasten tawara, vuoden  1666 katekismuksen aapisosa, jonka kirjoitti piispa Juhana Gezelius vanhempi.  Ilmeisesti tarvetta lisäosalle oli jo silloin, koska siitä…

Piditkö artikkelista?

Opetushallitus järjestää Etälukiopäivän perjantaina 9.9.2011 klo 9.00-16.00 Opetushallituksessa Helsingissä. Etälukiopäivä on suunnattu rehtoreille ja etäopetuksen kehittämistyössä aktiivisesti mukana oleville opettajille sekä muille opetustoimen henkilöille. Etälukiopäivän ohjelma on maksuton, mutta osallistujat/ heidän taustayhteisönsä vastaavat itse mahdollista matka- ja majoituskuluista sekä sijaiskuluista. Opetushallitus…

Piditkö artikkelista?
Somy_logo

Somy:n seuraavassa webinaarissa ääneen pääsee kaksi jo pidempään käynnissä olevaa hanketta: Kummiwiki ja Y -Love (Yrittäjäkasvatuksen ja Yrittäjyyslukioverkoston kehittämishanke). Itse hankkeiden esittely lisäksi aiheena on hankematkan varrella opitut hyvät käytänöt. Tervetuloa mukaan: http://otavanopisto.adobeconnect.com/somy/ Kirjaudu kohdasta ”guest” nimelläsi. Jos tarvitset lisäohjeita…

Piditkö artikkelista?
itk2011

Auki koko seminaarin ajan! Etäopetuksen koordinointihanke ja Oppimispelit ja virtuaaliset ympäristöt-koordinointihanke sekä iTech-hanke ovat mukana ITK-konferenssin toritapahtumassa. Tarkoitus on kertoa kaikista koordinointihankkeista oppiminen.fi-sivustoa esittelemällä, sekä kertoa tarkemmin alussa mainittujen hankkeiden toiminnasta. Mukaan saatetaan saada maistiaisia myös muiden koordinointihankkeiden helmistä. Lisätietoja:…

Piditkö artikkelista?
haastaa

Keski-Suomen lukiohankkeen, Oppijat -hankkeen, TVT -taitotasohankkeen, SOMY – Sosiaalinen media yleissivistävässä koulutuksessa -koordinointihankkeen, Osaava -hankkeen, Suomen eOppimiskeskus ry:n ja Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksen yhteistyönä Tulevaisuus haastaa oppimisen -seminaari 3. – 4. helmikuuta Jyväskylän Agorassa Miten kehitämme oppimista yhteisöllisemmäksi, avoimemmaksi sekä…

Piditkö artikkelista?