SoMy-koordinointihanke kokoontui Jyväskylässä 20.2.2013 ja osallistui seuraavana päivänä Tulevaisuus haastaa oppimisen -tapahtumaan. SoMy-koordinointihankkeesta Jere Rinne veti Sosiaalinen media opetuksen tukena -työpajan ja Tommi Issakainen työpajan Opettajaopiskelijan elämänhallinnan tueksi sopivat sovellukset: Evernote ja Google Apps.
Tilaisuuden nuoret juontajat Jaakko ja Kalle Markkanen Äänekosken lukiosta pohtivat, voisivatko uudet opetusmenetelmät säästää oppilaita pitkiltä koulumatkoilta. Päivän tilaisuutta saattoi seurata paitsi Jyväskylän yliopiston Agorassa myös verkkolähetyksenä ja kommentoida Facebook-sivulla sekä Twitterissä hashtagilla #tho2913.
Descomin henkilöstöpäällikkö Minna Liminka kertoi, miten yksi Suomen parhaista työpaikoista sai alkunsa, kun jyväskyläläiset tietojärjestelmätieteen opiskelijat vuonna 1997 saunan lauteilla päättivät, etteivät lähde Espooseen kesätöihin vaan perustavat yrityksen Jyväskylään. Nyt yritys on laajentunut Helsinkiin, Puolaan ja Ruotsiin. Toimitusjohtaja Juha Harju painottaa, että työntekijä saa ”vastuuta, vapautta ja tukea silloin, kun sitä tarvitsee.” Hyvä johtaja tarvitsee tiimiinsä itseään osaavampia ihmisiä ja uusi sukupolvi uudenlaista kohtelua työelämässä.
Descomilla kuunnellaan, ollaan aidosti läsnä, mennään ihmisten maailmaan, ymmärretään, annetaan palautetta ja kiitetään. Strategiaprosessia voi konkretisoida Jyväskylän Finladia Marathonilla, johon henkilökunta vuosittain osallistuu. Missio voisi olla pysyminen hyvässä kunnossa ja terveenä, unelma maaliin pääseminen ja strategia tiukassa paikassa eteneminen kuusi askelta kerrallaan. Neuvotteluhuoneet on nimetty yrityksen arvojen mukaan. Käytävillä saatetaan huudella, että kokous on tänään intohimossa.
Heikkoja signaaleja kuunnellaan ja tulkitaan. Kun henkilöstöpäällikkö istuu taukotilan sohvalla läppäri sylissään, ihmiset tulevat puhumaan helpommin kuin jos hän istuisi huoneessaan.
Hynttyyt yhteen
Hynttyyt yhteen -työpajassa esiteltiin tietotekniikan, äidinkielen ja kirjallisuuden opetuskokeiluja, joissa kehitetään moniammatillista yhteistyötä ja tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä.
Ensimmäisessä kokeilussa oppijat kehittivät tunnin aikana upeita videoita, joihin he oma-aloitteisesti hakivat netistä tehosteista. Ohjaajat joutuivat käyttämään kokeiluun paljon omaa aikansa ja oppivat, että kaikki pitäisi testata etukäteen.
Työpajakeskustelussa todettiin, että peruspokkarikamera olisi paras. Tableteilla kuvaaminen ei välttämättä tuota editointiohjelmaan sopivaa video- ja kuvamuotoa. Paikalla olleet tekniset osaajat epäilivät, että niissä todennäköisesti video ja ääni sotkeentuisivat.
Toisessa kokeilussa kehitettiin seitsemässä tunnissa kertomuspeleihin tarinoita, toteutettiin pelit PowerPointilla, haettiin avoimia äänitiedostoja Freesound-palvelusta ja editoitiin niitä Audacity-palvelulla ja avoimesti lisensoituja kuvia Googlen edistyneellä kuvahaulla tai Wikimediasta ja editoitiin niitä Gimp-palvelulla.
Oppilaiden mielestä pelien kehittäminen oli helppoa, mutta samalla he huomaamattaan kehittivät äidinkielen ja kirjallisuuden taitojaan. Kurssituksen jälkeen monet oppilaista osasivat käyttää palveluita paremmin kuin opettajat.
Oppilaat kehittivät luovia tarinoita, joita voitaisiin analysoida, kun mietitään koulua ja tulevaisuuden oppimista. Eräässä pelissä piti aluksi valita, meneekö kouluun vai jääkö kotiin. Edellisestä seurasi pistokoe, huono arvosana ja paha mieli, jälkimmäisestä luova pelaaminen, rahan voittaminen ja pleikkarin ostaminen.
Kolmannessa kokeilussa, Klassikkopaletissa, oppilaat lisäsivät multimediaelementtejä ja blogipostituksia WordPress-alustalle. Bloggaaminen on helppoa, kunhan julkaisukynnystä ei turhaan nosteta.
Neljännessä kokeilussa opittiin lähdekritiikkiä. Miten oppija voi arvioida googlettamalla löytämiään lähteitä? Mihin tietoon hän oikeasti voi luottaa?
Tietoisuudella reflektiivisyyttä vuorovaikutustaitoihin
Reetta Jokisen työpajassa keskusteltiin ja liikuttiin. Kuulimme David Bercelin kehittämästä TRE:sta, jännityksiä ja traumoja vapauttavasta liikuntasarjasta. Ihminen on eläin, mutta on oppinut säätelemään vaistonvaraista käyttäytymistään. Miten opettaja pystyisi säätelemään omaa vireystilaansa ja muuntaa omaa kehollista reaktiotaan konfliktitilanteessa? Kuuntelemalla itseään, etsimällä rauhaa ja kiireettömyyttä, olemalla mahdollisimman aidosti oma itsensä.
Kokematon opettaja tai opetusharjoittelija saattaa keskittyä vain itseensä, omaan suoritukseensa luokan edessä eikä avaudu vuorovaikutukseen oppilaiden kanssa. Lapsi ei voi kasvaa, jos toisessa ihmisessä ei ole hänelle tilaa. Liian usein opettaja keskittyy tietoihin ja unohtaa tunteet. Tietoja oppisi paremmin, jos mukana olisi tunne. Hyviin oppimistuloksiin voi päästä erilaisin menetelmin. Oppilaita pitäisi lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen lisäksi opettaa myös reflektoimaan, pohtimaan tapahtumia ja tekemisiään.
Arvioinnilla hyvästä parempaan
Pääsuunnittelija Jani Goman kertoi, että arvioinnin motiiveja ovat vastuullisuus, tiedon tuottaminen ja oppiminen. Antti Kaupin ja Jyri Mannisen kehittämä kehittävä arviointi on jatkuvaa oppimista. Voidaan puhua myös sisäisestä ja ulkoisesta arvioinnista sekä laatujärjestelmien auditoinnista. Mikä erottaa arvioinnin tutkimuksesta ja selvityksestä? Arvottaminen. Arviointi tuo ymmärrystä päätöksentekoon ja ohjaamiseen.
Tulevaisuuden tieto ja osaaminen
Esko Valtaoja muistutti, että vaikka maailma kehittyy, meillä on samat aivot kuin esivanhemmillamme satoja vuosia sitten. Väkivaltaisuus on vähentynyt, koska sitä ei nykymaailmassa tarvita toisin kuin muinoin. Ihminen on laumaeläin ja jokaisella yksilöllä oma perusluonteensa. Ihmisellä on kyky mokata ja oppia.
Läheiset sukulaisemme apinat saavat käsittämättömiä raivokohtauksia, mutta koulutus ja oppiminen ehkäisee ihmisten raivokohtauksia. Koko sivilisaation tuhoamiseen riittäisi jättää yksi sukupolvi kouluttamatta. Jos näkee maailman väärin, näkee myös koulutuksen ja opetuksen haasteet väärin.
Tähänastinen ihmiskunnan historia on valtava menestystarina! Viimeisen vuosikymmenen aikana 300 000 ihmistä on noussut äärimmäisen köyhyyden rajan yläpuolelle. Vauraus tuo hyvinvointia, ruokaa, terveydenhoitoa ja koulutusta. Suomi on lähes maailman onnellisin maa ja subjektiivinen onnellisuus kasvaa sekä Suomessa että maailmassa. Vaurautta käytetään oikein: lisääntyvään koulutukseen ja opetukseen. Olemme myös viisaampia, moraalisempia ja osaavampia kuin aiemmat sukupolvet, koska uusi sukupolvi nostetaan aina eri tavoin ylemmäs kuin edellinen.
Nuorisobarometrin mukaan nuorten maailman täyttää kuitenkin pelko, epävarmuus ja huoli. Jos maailma näyttää pelottavalta, epävarmalta ja ahdistavalta, niin miksi nuori haluaisi kouluttautua? Miksi nuoret näkevät tulevaisuutensa synkkänä? Olemmeko me kaikki siihen syyllisiä?
Työ on muuttunut, samoin tarve opiskella faktoja ja kieliä. Jos kaikki tieto löytyy Wikipediasta tai googlettamalla, niin mitä meidän pitäisi opettaa?
Luentoja tarvittiin silloin, kun ei ollut teknisiä keinoja laatia luentomonisteita. Tehokkaimmin opimme edelleen kasvokkain osaavan opettajan kanssa. Miltä tuntuisi puutarhakävely Einsteinin kanssa suhteellisuusteoriasta keskustellen? Khan Academy tarjoaa eräänlaista yksityisopetusta ilman yksityisopettajaa. ”Tämä on tulevaisuutta – ja sitten näperrellään tuntikehysten kanssa! Katsotaan omia tossuja eikä nähdä kymmenen metrin päähän.”
Seitsemän veljestä oppivat aakkosia ja lukemista lukkarin koulussa 1800-luvun lopulla. Tulevaisuudessa tärkeintä on oppia viisautta, sosiaalisuutta ja ihmiseksi kasvamista.
Kun tiedon määrä kasvaa, myös roskan määrä kasvaa. Miten erottaa asia hömpästä ja miten vastaanottaa se? Miten erotamme faktan, luulon, oikean ja väärän mielipiteen? Kaikilla ei ole yhtäläisiä kykyjä. Mitä teemme normaalijakauman hännille jääville?
Tarvitsemme yhdistäviä asioita. Peruskoulu on suurempi ihme kuin Talvisota. Maailmalla ihmetellään suomalaista ”kasvatusta”, joka on muuta kuin ”education”.
Opitaanko koulussa ihmisyyttä vai temppuja? Onko maailmassa vielä ihmisiä, jotka omistaisivat elämänsä muiden auttamiseen? Koulutuksen päämääränä pitäisi olla parempi tulevaisuus kaikille. Siihen tarvitaan synteesiä, ymmärrystä, viisautta ja ihmettelyä.
Aristoteles määritteli onnelliseksi ihmisen, joka pitää itseään ja maailmaa tärkeänä ja hyvänä ja tuntee voivansa tehdä maailmaa paremmaksi.
Ihmisen tarina on suuri voittokulku unohtamatta vaaroja ja mahdollisuuksia. Maailma on vasta alussa, ei lopussa. Älkää opettako sirpaleita vaan ihmeitä, jotka herättävät ja ylläpitävät kiinnostusta ja rakkautta maailmaan, ihmiseen, tieteeseen ja taiteeseen!
Lopuksi Esko Valtaoja lausui Whitmanin runon Ruohoa.
Eija Kalliala
SoMy-koordinointihanke