Aloitin ranskan etäopetuksen keväällä 2007. Oppimateriaalin postittaminen tuntui työläältä, joten pääsin täydennyskoulutuksen kautta perehtymään Moodlen sähköiseen oppimisympäristöön. Koulutus sattui hyvään saumaan sillä kaipasin myös tavalliseen
luokkatyöskentelyyn vaihtoehtoisia tapoja testata oppimista.
Vähitellen vuosien myötä olen kokeillut monia tapoja testata oppilaan osaamista. Nykyään pidän kurssin aikana sanakokeet täysin verkossa. Ilmoitan sanakokeesta ajoissa ja opiskelija voi tehdä sen itselleen sopivimpana ajankohtana. Olemme sopineet opiskelijaryhmissä, että jokainen valmistautuu sanakokeeseen samalla tavalla kuin hän valmistuisi koulussa tehtävään sanakokeeseen. Ensimmäisen vastauskerran jälkeen jokaisella on mahdollisuus korjata väärin menneet kohdat kirjan avulla. Toimimme samalla periaatteella myös esim. vahvojen verbien kuulusteluissa tai pienissä kielioppitesteissä.
Miksi sallin lunttaamisen ja vastausten korjaamisen? Oppimateriaalia tehdessä joudun itsekin palaamaan alkuperäiseen materiaaliin monesti työprosessin aikana. Miksi en sallisi helpotusta opiskelijalle, joka yrittää ja halua oppia asian. Kun hän itse korjaa väärin menneet kohdat antamani palautteen avulla, hän joutuu pohtimaan asiaa uudelleen. Itse korjaaman asian muistaa paremmin ja takuuvarmasti samalla tapahtuu myös oppimista. Sehän on pohjimmainen tavoite, vai mitä?
Kun kurssin perusasiat on opiskeltu ja osaaminen varmistettu kurssin aikana tehdyillä pienillä kokeilla, ei kurssikokeen tehtävien tarvitse enää olla mekaanisia. Jos opettaja haluaa pitää kokeen verkossa, ei hän voi eliminoida pois lunttaamista kokeen aikana. Kokeen tehtävien tuleekin olla soveltavia aivan kuten reaaliaineissa juuri parhaillaan kokeillaan. Kielissä se voi merkitä esim. podcastien tai autenttisten tekstien hyödyntämistä. Sanastoa, kielioppia ja omaa tuotosta voi hyvin testata tulkkaus- ja käännöslausein tai selittämällä sanoja tai ilmauksia. Myös oman mielipiteen ilmaisu, kannanotot tai sanojen sijoittaminen oikeaan asiayhteyteen ovat haastavia tehtävätyyppejä. Sujuvuus, oikeakielisyys, kommunikatiivisuus voivat hyvin olla arvostelukriteerejä ja opettaja voi tarvittaessa myös kiristää tavanomaista arvosteluasteikkoaan.
Olen hyödyntänyt toki myös valmista arviointimateriaalia. Luetun ymmärtämisissä olen esim. määritellyt, että kysymysten vaihtoehdot vaihtavat paikkaa aina kun opiskelija lataa tehtävän. Avoimet kysymykset samoin kuin luetun tai kuullun tiivistäminen ovat toimineet hyvin. Olen välillä määritellyt aikarajat kokeen osa-alueille, mikä ei ole saanut opiskelijoilta hyvää palautetta. Nykyään käytänkin aikarajoja harkiten. Opettajan työmäärä on aluksi tavanomaista suurempi. Omat vanhat kokeet ja pistarit voivat toimia hyvin pohjana ja niitä on nopea siirtää copy-paste-toiminnalla sähköiseen ympäristöön. Sähköistä materiaalia on helppo muokata ja hienosäätää myöhemmin. Oppimisympäristöjen automaattiset korjaustoiminnot tuovat suurta helpotusta mekaanisen korjaukseen ja esimerkiksi avoimet vastaukset on nopeaa korjata ns. nopean arvioinnin avulla. Teen korjaukset opiskelijoiden aineeisiin suoraan tekstiin käyttäen suuria kirjaimia. Tarkoitukseni ei ole netiketin periaatteiden mukaan huutaa vaan suuret kirjaimet erottuvat
hyvin alkuperäisestä tekstistä ja se on ollut minulle nopein tapa korjata. Merkitseminen väreillä tai muut korjaustoiminnot ovat osoittautuneet enemmän aikaavieviksi.
Oppilaantuntemukseni on parantunut paljon. Olen panostanut kannustavaan palautteeseen, jotta saisin heikommatkin opiskelijat yrittämään parhaansa. Luokan tai verkon hiljaisemmat opiskelijat ovat saaneet äänensä aiempaa paremmin kuuluville. Koejännitys ei ole enää pilannut muuten hyvin sujunutta kurssia. Onnistuminen tuo iloa opiskelijalle ja opettajalle. Se kannustaa, tuo toimintaan mielekkyyttä ja saa jokaisen yrittämään parhaansa, opettajan ja opiskelijan. Positiivinen kierre on valmis.
Susanne Nyman, kieltenopettaja
http://tornada.wordpress.com/about/