Uudet opetussuunnitelmien perusteet ohjaavat kouluja ottamaan oppilaiden omat laitteet käyttöön opetuksessa. Laajemmin kyse on tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä. Toisaalta OPH on tekemässä ohjetta järjestyssääntöjen laadinnasta, jossa sallittaisiin kännyköiden käyttökiellot. Mitä opettajan pitäisi ajatella kännyköiden käytöstä tunnilla?
Harto Pönkä
KM, yrittäjä, tietokirjailija, kouluttaja
Kirjoittaja on sosiaalisen median ja koulutusteknologian asiantuntija, jonka mielestä koulutuksessa tulee huomioida nykyistä paremmin nettiajan yhteiskunnassa tarvittavat tiedot ja taidot. Kirjoittaa parhaillaan kirjaa sosiaalisen median käytöstä opetuksessa.
Perusopetuksen uudet opetussuunnitelman perusteet (POPS) kannustaa suorasanaisesti käyttämään oppilaiden omia laitteita opetuksessa. Opetushallitus painottaa uudessa POPS:issa muutenkin tieto- ja viestintätekniikan (TVT) käyttöä ja osaamista. Vastaava painotus on myös lukion uusissa opetussuunnitelman perusteissa (LOPS), jossa niin ikään tuodaan esiin opiskelijoiden omien laitteiden käytön tarve.
Tosin sekä lukion että peruskoulun OPS:eissa omien laitteiden vaihtoehdoksi tarjotaan sitä, että koulu hankkii ja tarjoaa laitteet oppijoille. Nykyisen säästökauden aikana se tuskin monessa koulussa toteutuu. Kouluilla on riittävästi haastetta jo siinä, että ne voivat tarjota laitteet edes niille oppijoille, joilla ei omia laitteita ole. Koko koulun tarpeisiin pari läppäri- tai tablet-kärryä ei kuitenkaan riitä.
Samaan aikaan Opetushallitus valmistelee järjestyssääntöjen laadinnasta ohjetta, jonka mukaan koulut voivat halutessaan kieltää kännyköiden käytön tunneilla. Moinen kielto olisi selvästi ristiriidassa POPS:in ja LOPS:in tavoitteiden kanssa.
Opetussuunnitelmat ja etenkin niiden valtakunnalliset perusteet ovat Suomessa perinteisesti olleet opetuksen ja koulun muun kehityksen ylin suunnannäyttäjä. Uusia OPS:eja on odotettu vuosikausia vauhdittamaan uuden teknologian opetuskäyttöä, ja nyt kun ne on vihdoin saatu, Opetushallitus näyttää lähtevän itse murentamaan niiden arvostusta. Kun tiedetään TVT:n opetuskäytön ja opetuksen kehittämisen kohtaavan kentällä runsaasti haasteita, niin OPH näyttää lähtevän tässä vaarallisille vesille.
Ihmettelin Opetushallituksen toiminnan ristiriitaisuutta Facebook-keskustelussa, ja sain vastaukseksi järkevältä kuulostavan syyn: järjestyssääntöjen ohjeistuksessa on kyse siitä, mitä koulu voi lain puitteissa tehdä. Sen sijaan se, mitä Opetushallitus itsenäisenä toimijana pitää hyvänä ja voi määrätä, näkyy opetussuunnitelmien perusteissa.
Koulujen kannalta edellä mainittu tarkoittaa, että niiden tulee – tietenkin – järjestää opetus opetussuunnitelmien mukaan, mutta ongelmatapauksissa on mahdollista kieltää kännyköiden käyttö. Kiellon voi perustella tapauskohtaisesti, jos kännykät ovat aiheuttaneet järjestyshäiriötä tai haittaa opetukselle. Välitunneilla voidaan puuttua kännyköiden epäasialliseen käyttöön ja kiusaamistapauksiin. Täyskielto oppitunneilla olisi kuitenkin OPS:ien hengen vastainen.
On hyvä huomata, että OPS tarjoaa vain perusteet opetukselle. Se tarkoittaa, että käytännön opetusta suunniteltaessa on jatkuvasti ikään kuin keksittävä pyörä uudestaan ja sovellettava OPS:in tavoitteita kulloisenkin ajan ja tilanteet mukaan. Tällä hetkellä tieto- ja viestintätekniikan käyttötaitoon kuuluu oleellisesti omien laitteiden käyttö niin kansalaistaitona, oppimistaitona kuin työelämätaitonakin. Sama pätee myös sosiaaliseen mediaan – ja juuri siitähän nuorten kännyköiden käytössä useimmiten on kyse. TVT- ja some-taitoja ei yksinkertaisesti voida opettaa OPS:in tavoitteiden mukaisesti, jos kännykät tyystin kielletään oppitunneilla. Ja kun muistetaan oppijalähtöisyys: he tarvitsevat näitä taitoja.
Jos mietitään, mistä kännyköiden käyttöön liittyvät ongelmat nousevat, niin useimmiten se on kytköksissä siihen, että kännyköihin ei ole kiinnitetty koulussa riittävästi huomiota.
Tein Twitterissä kyselyn, ovatko kännykät oppitunneilla uhka vai mahdollisuus. Yleinen mielipide näyttää selvältä: lähes 90 prosenttia piti kännyköitä enemmän mahdollisuutena kuin uhkana opetuksessa. Olen varma, että opettajien enemmistö on samalla kannalla. Mutta ongelmiakaan ei voi eikä pidä kiistää.
Jos mietitään, mistä kännyköiden käyttöön liittyvät ongelmat nousevat, niin useimmiten se on kytköksissä siihen, että kännyköihin ei ole kiinnitetty koulussa riittävästi huomiota. Tarkoitan tällä sitä, että koulujen tehtävänä on OPS:ien mukaan nimenomaan opettaa oppilaille tieto- ja viestintätekniikan käyttöä. Lisäksi koululla on kasvatustehtävä, johon sisältyy teknologiaan liittyvät eettiset valinnat ja vastuullisuus. Jos sitten kännykät muodostuvat isoksi ongelmaksi koulussa, se puhuu selvää kieltä TVT:n opetuksen puutteista.
Hyvä käytännön työkalu ja oppimistehtävä – niin oppijoille, opettajille kuin vanhemmillekin – on yhteisten digipelisääntöjen tekeminen. Kun periaatteista sovitaan yhdessä, ei kenelläkään ole niistä sen jälkeen nokan koputtamista. Tästä on hyviä kokemuksia monista kouluista.
Toivon, ettei mikään edellä kirjoittamani kuulosta opettajan korvissa kovalta. Niin en sitä tarkoita, sillä nykyinen tilanne ongelmineen on mielestäni ymmärrettävä, kun huomioidaan, miten huonosti TVT:n opetuskäyttöä ja ns. koulun muutosta on tähän asti johdettu. Opettajat (ja kyllä: rehtorit myös) ovat olleet monella tavalla puun ja kuoren välissä. Uudet OPS:it tuovat tähän onneksi helpotusta, sillä niin selvästi ne ohjaavat, miten tieto- ja viestintätekniikkaa tulee jatkossa kouluissa käyttää ja opettaa. Itse asiassa OPH on asettanut riman varsin kunnianhimoisesti – hyvä niin!
Kuitenkin on huomattava, että opetussuunnitelmat näyttävät vain suunnan – ja senkin vasta alue-/koulukohtaisen soveltamisen tuloksena. Täytäntöönpano on toinen kysymys, ja se jää pitkälti opettajan omalle vastuulle. Moni opettaja on viimeisen 15 vuoden teknologian nopean kehityksen keskellä ihmeissään, mitä hänen pitäisi konkreettisesti tehdä ja mistä hän saisi siihen tarvitsemansa tuen.
Kipeästi kaivattua teknistä ja varsinkin pedagogista täydennyskoulutusta on ollut saatavilla lähinnä sattumanvaraisesti. Täydennyskoulutusta on vaikeinta järjestää siellä, missä sitä tarvittaisiin kipeimmin: köyhissä ja harvaanasutuissa kunnissa.
Yksi hallituksen kärkihankkeista on opetuksen digiloikka. Voin kuvitella, mitä tunteita se sanana herättää niillä opettajilla, joita on kehotettu ”digiloikkimaan” tämän tästäkin, mutta ilman riittäviä resursseja. Miten loikit, jos edellytykset puuttuvat: laitteet, täydennyskoulutus ja tuki? Toivottavasti kärkihanke tuo helpotusta varsinkin niille kouluille, jotka ovat tähän asti jääneet vaille OPH-rahoitteisten hankkeiden tarjoamia etuja. OAJ:n ehdottamat kuntatason digimentoriopettajat ja koulujen digiopettajat olisivat hyvä osa ratkaisua.
Yhden asian jokainen opettaja voi kuitenkin tehdä itse ja vieläpä täysin ilmaiseksi: miettiä yhdessä oppijoiden kanssa, miten kännyköitä voitaisiin käyttää hyödyllisesti opiskelussa. Yksi tulevaisuuden ydintaito niin opettajille kuin oppijoille on osata arvioida teknologian hyötyjä ja haittoja. Toivottavasti kännykät voidaan sen myötä ottaa toden teolla käyttöön opetuksessa.