lauran-artikkelit-artikkelikuva-1

Vaihtuvat rakennuspalikat

Kevään aikana julkaistaan viisiosainen kirjoitussarja, joka käsittelee oppimisen suuria ajankohtaisia murroksia. Aiheina ovat osaamiset ja uusi yleissivistyskäsitys, oppimisen eksosysteemit, oppimisen henkilökohtaistuminen, yhteisöoppijuus sekä opettajaprofesion muutos. Tämä artikkeli on sarjan ensimmäinen osa.

lauran-huippuvuori1

Melkoinen arvoitus. Lainaus on uudesta opetussuunnitelmasta, ja viittaa perusopetuksen tavoitteisiin. Arvoituksellista ei toki ole se, että kyseisiä asioita tavoitellaan – arvoituksellista on se, miten.

Voisi kuvitella, että kukin aika asettaa omat tarpeensa ja päämääränsä. Mutta itse asiassa nuo tarpeet ja päämäärät pysyvät yllättävänkin samoina. Olemme aina asettaneet arvoja ja päämääriä, pohtineet moraaliamme, tavoitelleet sivistystä, ja jokseenkin aina hakeneet suhteellisen samoja yleviä asioita: hyvyyttä, empatiaa, ymmärrystä, ajattelukykyä, uskallusta, kehittymistä. Sen sijaan keinot näiden tarpeiden saavuttamiseen on saatettu nähdä hyvinkin erilaisina. Historiallisesti keinoina on voitu nähdä kunniallisuus ja rohkeus tai yhtä hyvin tottelevaisuus, joskus joutilaisuus ja toisinaan taas tehokkuus. Juuri keinot, päämäärien saavuttamisen rakennuspalikat, ovat se uhri matkalla kohti määränpäätä, joihin kulloinenkin maailmantila tekee jäljen.

Uusi opetussuunnitelma esittelee laaja-alaiset osaamistavoitteet keinoinaan päämäärien saavuttamiseksi. Nämä osaamistavoitteet ovat osittain saaneet pohjansa aiemmista opetussuunnitelmista, mutta ovat osittain uudistetut ja osittain nykyaikaan synnytetyt. Puhutaan siis osaamisista – niistä konkreettisista osa-alueista, joita kannattelemalla perusopetuksen tavoitteisiin päästään tänä päivänä, tässä ajassa ja maailman tällä tavoin nyt toimiessa.

Osaamiset ja uusi yleissivistyskäsitys

Aloitin itse tammikuun alussa uudessa työpaikassa Jyväskylän yliopistossa matematiikan didaktiikan yliopisto-opettajana. Minut palkattiin, koska olin tehtävään riittävän pätevä ja muutoin sopiva. Tarvitsin tehtävään työllistyäkseni tiedollisen (ja osittain taidollisenkin) koulutuksen sekä kokeneisuuden. Siis sisällöllisen osaamisen, jota ilman en selviäisi työtehtävistäni. Mitä muuta olen tarvinnut uudessa työtehtävässäni?

Työhöni kuuluu itsenäinen asioista selvän ottaminen jo aiemman tiedollisen osaamisen täydentämiseksi. Tietynlainen ajan hermolla pysyminen. Tältä pohjalta teen tuntisuunnitelmani ja jatkan tutkimustyötäni. Ei kuitenkaan riitä “tietää” tai “saada lisää tietoa”, tietoa tulee myös käsitellä ja aiempaa ajatteluaan korjailla. Mikä on relevanttia? Mistä ja miten löydän tarvitsemani tiedon? Mikä on tärkeää opettajaopiskelijoideni tulevaisuuden kannalta? Entä mikä on syytä käsitellä “kuumana aiheena”, vaikka turhanakin, ja miten tiedän, mikä milloinkin kuohuntaa aiheuttaa? Miten problematisoin hankkimaani tietoa? Miten saisin opiskelijani probelmatisoimaan sitä? Ja ennen kaikkea: mistä tiedän, mitä on syytä problematisoida? Ilmiselvästi tarvitsen työssäni tiedollisen osaamiseni lisäksi ajattelua ja oppimaan oppimista (opetussuunnitelman laaja-alainen osaamistavoite L1), mutta kiinteästi lisäksi monilukutaitoa (L4) ja tieto- ja viestintäteknologista osaamista (L5). Ajattelu ja oppimaan oppiminen on pysynyt ihmiskunnan keinovalikoimassa pitkään, kenties aina. Sen sijaan monilukutaito ja tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen ovat nykypäivän keinoja, osaamisia, joita ilman ajattelu ja oppimaan oppiminenkaan ei kattavasti kehity.

Kaikki opiskelijani eivät ole samanlaisia. Jopa yhdeksännen polven keskisuomalaisittain puhuvien tilanteissa ja taustoissa on suuria eroja. Joku väittelee samanaikaisesti tohtoriksi toisesta aineesta, toinen on kotona kahden kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Millaisia eväitä kukin tarvitsee? Asetanko kaikille prikulleen samat raamit, vaatimukset ja aikataulut? Kun en, miten toimin, jotta kaikki kokevat tulleensa kohdelluksi oikeudenmukaisesti? Onko kaikilla samat materiaaliset resurssit? Onko jollakulla vammoja? Pitkäaikaissairauksia, diagnooseja? Entä he, jotka eivät puhu keskisuomalaisittain murtaen, ja joiden keskuudesta löytyy sama varianssi kuin yhdeksännen polven keskisuomalaisten? Kun tarvitsen työssäni kulttuurista osaamista, vuorovaikutusta ja ilmaisua (L2) en tarvitse sitä siksi, että osaisin selittää kielen kanssa kamppailevalle maahanmuuttajalle oppisisältöjä riittävän hitaasti ja kovalla äänellä. Tarvitsen sitä ymmärtääkseni koko ihmisyyden moninaisuuden sekä kohtaamisen todellisen olemuksen. Kulttuurinen vuorovaikutus ja ilmaisu ei korostu keinovalikoimassa tänä päivänä pelkästään sen vuoksi, että maailma on globalisoitunut ja monikulttuuristunut, vaan ennen kaikkea siksi, että olemme alkaneet ymmärtää toisemme yhä enemmän yksilöinä massoina käsittelyn sijasta. Arvoihimme kuuluu vapaus, kohtaaminen sekä tasa-arvoinen mahdollisuuksien takaaminen. Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu on osaamista, jota tarvitaan tänä päivänä jokaisessa kohtaamisessa.

Kun teen työtäni, olen koko ajan minä. Tämä itsestäänselvyys pitää sisällään sen, etten voi irrottautua työskennellessäni oikeastaan mistään, mitä elämässäni on tuolla hetkellä käynnissä.  Kun aloitin uuden työn, olin yksityiselämässäni suoranaisessa lingossa. Olin juuri saanut väitöstyöni valmiiksi ja valmistelin väitöstilaisuutta, väitöskirjan painoa, tilavarauksia ynnä muuta. Olin myös juuri eronnut pitkästä liitosta – sovittelin lastemme uudenlaisia elämisjärjestelyjä sekä omaa päätäni ja sydäntäni kokonaan uudenlaisille paikoille. Kaikessa tärkeä siskoni oli saanut työn ulkomailta, eikä ollut arjen apuna ja henkisenä tukena muutoin kuin virtuaalisesti. Koska edellinen työsuhteeni oli ollut loppumaisillaan, tuntui uuden työn saanti lähestulkoon lottovoitolta. Työni oli lisäksi juuri sitä, mitä halusin, ja tunsin itseni todella tervetulleeksi uuteen työyhteisöön. Kaiken tämän keskellä tarvitsin kuitenkin enemmän kuin koskaan kykyäni itsestä huolehtimiseen ja arjen taitoihin (laaja-alainen osaamistavoite 3). Miten kaikki organisoidaan? Miten järjestelen asiat hyvässä yhteistyössä kaikkien osapuolien kanssa samanaikaisesti sydäntäni paikkaillen? Millaiseksi rakennan päiväni, miten jaksotan kaiken, miten saan pidettyä huolta itsestäni, mistä saan tarvittaessa apua? Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot on osaamisen laji, jota ihmiskunta on tarvinnut keinovalikoimassaan aina. Tänä päivänä se korostuu erityisesti siksi, ettei enää ole tarvetta kaatua vastoinkäymisten alle. Uusia tilaisuuksia tulee, alusta voi aloittaa, menneisyyden ei tarvitse antaa määrätä loppuelämää. Nykyaikana korostuu myös tarjonta, sillä mahdollisuuksia vastoinkäymisistä selviämiseen on enemmän kuin koskaan. Kunhan vain tietää edes suurin piirtein mitä tehdä, löytää ammennettavaa liikkumisen ihmeellisestä voimasta, luonnosta, kulttuurista, ystävistä, perheestä sekä lähes rajattomasta avun, ohjeistusten ja asiantuntija-artikkeleiden tarjonnasta.

Saamani uusi työ on määräaikainen. Määräaikaisuus, jos mikä, on tätä päivää. Vaikka nyt voin useamman vuoden ajan keskittyä juuri tähän työtehtävään, en voi unohtaa seuraavan askeleen hauduttamista. Koska minulla on osaamista työelämätaidoissa ja yrittäjyydessä (L6), voin työni ohella rakennella hiljalleen oman yritykseni perustaa ja juurruttaa omaa työminääni yhä vahvemmaksi ja verkostoituneemmaksi. Tämä pitää sisällään sen, että työnsä tekee hyvin, kehittyy siinä ja lisäksi kehittää sitä. Näin tulisi tosin toimia jokaisen silloinkin, kun mitään seuraavaa askelta uralla ei varsinaisesti tarvitse suunnitella – jokapäiväisen arjen sietäisi sisältää uusien askeleiden orientoimista yleisen kehittymisen ja paremmin tekemisen nimissä.

Erityisesti opettajankouluttajana, työssä, jossa rakennetaan perustaa tulevien sukupolvien sivistykselle ja hyvän elämän rakennukselle, koen tarpeelliseksi kehittää jatkuvasti asioita siihen suuntaan, että nykypäivän keinovalikoima juurtuisi uusiin opettajiin, ja näin leviäisi heidän mukanaan yhä laajemmalle. Työelämätaidot ja yrittäjyys on ollut osaamisalueena tarpeen jo pitkään, mutta haluttaessa lisätä soppaan vaikuttavuus ja todellinen kehitys, tarvitaan pariksi osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7). Viimeksi mainittuun on tänä päivänä kenellä hyvänsä suuremmat mahdollisuudet kuin koskaan ennen. Linkitetään tähän vielä aiemmin mainitut tieto- ja viestintätekninen osaaminen, monilukutaito, ja jotta osuttaisiin oikeisiin maaleihin, myös ajattelu ja oppimaan oppiminen. Näillä osaamisilla varustettu henkilö tekee halutessaan maailmaan haluamansa muutoksen, kunhan vain muistaa pitää huolen itsestään – osaamiset kiertyvät toisiinsa ja ovat mainio, kokonaisvaltainen paketti ihmiskunnan päämäärien saavuttamiseen tämän päivän vaatimuksiin sovitettuna.

Päämäärä ja konkretia

Opetussuunnitelmassa esitellään konkreettisia oppiainekohtaisia toimenpiteitä, joiden avulla päästään kiinni laaja-alaisiin osaamistavoitteisiin ja sitä kautta varsinaisiin ylempiin päämääriin. Esimerkiksi matematiikan kohdalla tavoitteisiin ei helposti päästä kiinni oppikirjakeskeisellä perinteisellä opetuksella. Oppimiseen on saatava mukaan aiempaa enemmän keskustelua ja yhdessä pähkäilyä. Tällä tavoin sisällöille löytyy muitakin merkityksiä kuin opettajan tai oppikirjojen tarjoamat, ja ymmärrys kehittyy tiedon rakentuessa oman ajattelun avulla.

Harjoittelimme opettajaopiskelijoideni kanssa matematiikan tunnin rakentamista siten, että oppikirjatehtävien toisteisen laskemisen sijasta yhdellä tunnilla käsiteltäisiinkin vain yksi tehtävä, joka olisi riisuttu aivan kaikesta, minkä tehtävästä voi riisua. Esimerkiksi sen sijaan, että oppilas laskisi 30 eri variaatiota tehtävästä “Maija menee kauppaan ja ostaa kahdeksan kynää. Yksi kynä maksaa 1,60 euroa. Maijalla on 20 euroa. Paljonko Maijalle jää rahaa?” opettaja kysyisikin: “Maija ostaa kyniä. Paljonko hänelle jää rahaa?”. Se kysymys tai ne kysymykset, jotka itsellesi nousevat jälkimmäisen kysymyksen luettuasi, ovat ne samat, jotka nousevat oppilaille. Ja oppilaat todella kysyvät ne, passiivisen vastaanottamisen sijaan. Syntyy toivottua keskustelua – kukin voi laskea omilla luvuillaan – tulee variaatioita – tulee kenties puhe oppilaiden viikkorahoista, kotien budjeteista (minkä ei tarvitse olla tabu) tai siitä, millaisia kyniä kukin mieluiten ostaa – oppiminen henkilökohtaistuu, linkittyy todellisuuteen, on innostavampaa, ja tarve mekaaniseen toistoon vaihtelevien lukujen kautta syntyy luonnostaan, ei oppikirjan määräämänä. Kaiken lisäksi ratkaisujen oikeellisuus täytyy päätellä itse.

Teknologiaa pääsee hyödyntämään luontevasti kynien hintoja googlaillessa. Ehkä jostain löytyy paljoustarjous – hinta riippuukin ostomäärästä, ja päästään ihan toiseen matematiikan käsitteeseen kiinni. Oppiainerajoja saa kätevästi ylitettyä, ostoksistahan voi laatia vaikka hienosti visualisoidun elektronisen kauppakuitin. Yksi oppitunti kuluu kätevästi yhden kysymyksen taktiikalla ja opettajan työmäärä parhaimmillaan kevenee (kannattaa katsoa aiheeseen liittyvä mainio video, jonka ideaa voi hyödyntää monessakin oppiaineessa).

Opetussuunnitelmaan laadittujen laaja-alaisten osaamistavoitteiden voi hyvällä syyllä uskoa olevan oikea keinovalikoima perusopetuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tämän päivän vaatimukset huomioiden. Mukana on niitä ihmisyyteen liittyviä peruselementtejä, joita yksilöt ovat tarvinneet kaikkina aikoina, sekä uudenlaisia elementtejä, joita ilman tämän päivän ja tulevaisuuden yhteiskunnassa eivät voi juurevammatkaan elementit täydellä voimallaan kukoistaa.

Mistä lisätietoa?

Otavan opiston OPS-hautomohanke ja Suunta-tiimi auttavat ajankohtaisten haasteiden kohtaamisessa. Hankkeiden kautta tulossa aiheeseen liittyen muun muassa:

  • Mitä työelämässä oikeasti tehdään ja millaisia osaamisia siellä tarvitaan? Seuraa OpeTET-hanketta.
  • Maaliskuussa tulossa avoin koulutus teemalla “Osaamiset, teemaopinnot ja arviointi”. Lisätietoa kevään mittaan tapahtumasivullamme.
  • Kannattaa seurata myös kokonaisuudessaan oppiminen.fi-sivujamme, jonne päivittyy kattavaa koulutustarjontaa sekä ajankohtaisia vinkkejä ja asiantuntija-artikkeleita.

Hankkeiden aiempia tuotoksia aiheeseen liittyen:

 

Piditkö artikkelista?