Kuopion klassillisessa lukiossa toteutettiin lukuvuoden 2010–2011 jaksoissa 2 ja 5 opetusmateriaalin digitalisointiseurantaa, erityisesti tallenteiden yhteydessä. Pilotti toteutettiin yhteistyössä Kopiosto teki-jänoikeusjärjestön kanssa. Pilottia tuki myös ISOverstas-kehittäjäyhteisö. Seurannan analysointi tehdään sopimuksen mukaan Kopiostossa. Raporttiin on koottu tilastoyhteenvetoa digitalisoinnista ja lisäksi kirjoituksia tekijänoikeuskysymyksistä….

Piditkö artikkelista?

Vuosi 2011 toi mukanaan uusia tuulia Turun lukion islaminopetukseen. Sain alkuvuodesta 2011 pyynnön alkaa suunnitella ensimmäisen islamin kurssin toteutusta monimuoto-opetuksena, joka tapahtuisi suurimmaksi osaksi verkkoympäristössä. Islaminopetuksen ongelmana Turussa on aiemmin ollut yhtenäisen oppimateriaalin puute, mistä syystä myös opetuksen sisältö on vaihdellut hyvin pitkälle opettajan mukaan. Uuden monimuoto-opetushankkeen tavoitteena oli nimenomaan yhtenäistää kurssien sisältöjä, saada ne […]

Piditkö artikkelista?

Marraskuussa 2011 lähestyimme Oppimisympäristöt (www.oppiminen.fi) koordinointihankkeiden tutkijoiden kanssa kaikkia Suomen peruskoulujen ja lukioiden rehtoreita sähköpostilla, jossa pyysimme heitä välittämään tutkimuskyselyn oman koulunsa opettajille. Kyselyn osa-alueita olivat laitteet ja ohjelmistot, etäopetus, pelit ja virtuaaliset ympäristöt sekä sosiaalinen media opetuksessa. Etäopetuksen osuudessa selvitimme opettajien kokemuksia ja näkemyksiä etäopetuksesta – myös niiltä opettajilta, jotka eivät ole koskaan opettaneet […]

Piditkö artikkelista?

Viime vuonna kansallisena tietoturvapäivänä Microsoft jalkautui 20 Turun kouluun keskustelemaan tietoturvaan ja turvalliseen netinkäyttöön liittyvistä asioista. Vuoden 2012 tietoturvapäivänä käytössämme ei ollut 50 hengen iskuryhmää kouluille lähetettäväksi, mutta halusimme tavalla tai toisella luoda tietoturvaviikon tapahtuman, johon mahdollisimman moni koulu voisi aidosti osallistua. Samalla saisimme nostettua tärkeää teemaa esille koko perusopetuksessa. Oivan ratkaisun tarjosi etäopetuksessa käytetty […]

Piditkö artikkelista?

Etäopetuksen kehittämishankkeiden hankepäivät pidettiin Turussa 19.-20.1.2012 koordinaattorimme EKO:n siipien suojassa. Ensimmäisen päivän hanke-esittelyissä kävi jo selväksi, että koolla on melkoinen joukko yleissivistävän koulutuksen etäopetuksen edelläkävijöitä ja asiantuntijoita. Eväitä reppuunsa oli hakemassa myös Etäkoulu Kulkuri. Etäopetuksen avulla sekä perusopetuksessa että lukiossa voidaan tarjota opetusta, joka ei muuten olisi mahdollista, ja tavoittaa oppilaita, joita ei muuten tavoitettaisi. […]

Piditkö artikkelista?

Ihmiskunnan yksi vanhimmista ja tärkeimmistä kysymyksistä on jo vuosisatoja ollut, kuka oli ensimmäinen etätyöläinen. Nyt asiaan on vihdoin saatu valaistusta. Se oli Joulupukki. Perustelukin on yksinkertainen. Joulupukki asuu Korvatunturilla, joka on kovin etäällä kaikesta. Jos asuu etäällä ja työskentelee, on luonnollista, että ennemmin tai myöhemmin vähän tyhmempikin ymmärtää yhdistää nämä asiat ja ryhtyy etätyöskentelemään. Toinen […]

Piditkö artikkelista?

Sain pyynnön tämän vieraskirjoituksen tekemiseen Facebookissa yksityisviestinä. Arvatenkin pyyntöön oli vaikuttanut aktiivinen osallistumiseni keskusteluun Facebookin tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön liittyvässä ryhmässä. Kyseinen keskustelu oli virinnyt blogikirjoituksestani, jossa kysyin, onko teknologian opetuskäyttö yhä vuoden 2005 tasolla. Samaa voidaan kysyä etäopetuksesta. Etäopetuksen haaste on, että oppijat ja opettaja eivät tapaa fyysisesti. Nykyisessä oppimiskäsityksessä painottuu oppimisen yhteisöllisyys, jota […]

Piditkö artikkelista?
0

Minua askarruttaa neljä asiaa, murros ja muutos, individualisaation ja yhteisöllisyyden ristiriita, syyllistyminen ja syyllistäminen sekä elämyksellisyys. Nämä ilmiöt ovat haasteina osa sitä todellisuutta, jossa oppiminen ja etäopppiminen tapahtuu. Tulevaisuudentutkimukseen hurahtaneena sosiologina minä lähden katsomaan yhteiskuntaa kokonaisuutena, jossa erilaiset instituutiot ja toimintamuodot – myös etäoppiminen – toimivat. Nyt tämä yhteiskunta, siis toimintaympäristö, on muuttumassa ja siinä […]

Piditkö artikkelista?
0

Miten etäopetus sopii suomalaisten ulkomaankoulujen käyttöön? Tämä oli päällimmäisenä mielessäni, kun ryhdyin ideoimaan Tarton suomalaisen koulun aiemmalle etähankkeelle jatkoa. Niin syntyi Kaukorinki, jonka lonkerot kutittelevat kaikkia toiminnassa olevia ulkomaankouluja. Ulkomaankoulut Kaukorinkiin -hankkeen tarkoituksena on saada ulkomaankouluille kokemuksia etäopetuksesta ja verkkopohjaisesta opetuksesta, sekä kokeilla sosiaalisen median välineitä opetuksen suunnittelun ja toteutuksen apuna. Hankkeeseen osallistuu opettajia ja […]

Piditkö artikkelista?
0

Aikuiskoulutuksessa etäopetuksella on pitkän perinteet. Etäopetuksessa on käytetty kulloinkin saatavilla olleita välineitä kuten kirjettä, radiota, televisiota, puhelinta ja viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana erityisesti Internettiä. Etäopetus on aina jakanut mielipiteitä. Osalle se on ollut varsinaisen oppilaitoksessa tapahtuvan kontaktiopetuksen vähän heikompi korvike. Toisille taas etäopetus on ollut osa koulutuksen tasa-arvoistumisen ilosanomaa tai jopa pedagogisten innovaatioiden sampo, jonka […]

Piditkö artikkelista?

Uuden teknologian mahdollistamat toimintamuodot muuttuvat liian nopeasti, jotta lainsäätäjät pysyisivät perässä. Jokapäiväiset rutiinit koulussa alkavat yhä useammin olla tekijänoikeuslain kannalta kiellettyjä. Tässä muutamia esimerkkejä opetuskäytännöistä, jotka eivät ole lain mukaisia:  – Sanomalehdessä oleva uutinen käännetään vieraan kielen tunnilla toiselle kielelle.  – Videotykillä näkyvä verkossa sijaitseva taideteoksen kuva päätyy oppitunnin videotallenteeseen.  – Opetusmonisteet skannataan ja jaetaan […]

Piditkö artikkelista?

EKOn valtakunnallisen selvitystyön tuloksia on vihdoin saatu. Lämpimät kiitokset kaikille niille 142 etäopettajalle ja 28 eri etäopetushankkeiden koordinaattoreille, jotka jaksoivat viime keväänä koulutyön loppumetreillä vastata tutkimuskyselyymme! Teidän avullanne meillä on nyt koossa paljon uutta tietoa Suomen etäopetuksen nykyisestä tilasta. Tutkimuksen päätuloksiin voitte tutustua EKOn kotisivuilla www.etaopetus.fi => Tutkimustuloksia. Tutkimus ei kuitenkaan pääty tähän. Nyt meillä […]

Piditkö artikkelista?